No niin, nyt on kahvintäytteinen reissu tehty. Paljon hyvää kahvia, jonkun verran pahaa, paljon makeita kahviloita ja tosi mukavaa porukkaa. Kahvi oli siellä isossa katukuvassa, joka kulmassa kahvila ja jokatoisella take away kuppi kädessä. Kuvaan mahtuu paljon ketjuja: starbucks, nero, costa, pret, jne., mutta joka alueelta löyty kyllä muutama yksityinen "laatukahvila". Ja näissä mestoissa henkilökunta oli todellakin ammattilaisia, tarinaa kahvista ja sen mausta ja muutenkin asiallista palvelua. Niin kuin suomessa, niin myös tuolla tulee tietää mistä kahvinsa ostaa mikäli on tarkka mitä juo. Tässä auttaa mm. tuo dis-loyalty card ja muiden kahviloiden työntekijöiden suositukset, sekä netti. Näiden avulla myös itse suunnistin.
Ensimmäisenä päivänä piti aloittaa nähtävyyksillä, mutta matkalla buckingham palacella, mutta matkalla tuonne löytyi Flat Capin kahvikärry. Kärry tuli eteen jotenkin yhtäkkiä enkä siinä sen enempää ihmetellyt vaan tilasin tuplaespresson ja jatkoin matkaa, kahvina taisi olla Square Milen winter espresso. Hyvä reissun aloitus kahvi.
Sitten oli vuorossa Kaffeinen cappuchino hienolla rosetalla. Tosi mukava pieni lepo paikka oxford streetin hulinasta. Täälläkin papuna oli Square Milea, niin kuin suurimmassa osassa lontoon laatupaikoista, tai näin ainakin tuntui. Cappuchino oli hyvä, mutta jotenkin jätti fiilikset, että parempaa on luvassa.
Sitten lähdin tuolle dis-loyalty cardin kierrokselle. Espresso Room, Taylor st baristas, nude, climpson and sons ja taste of bitter love meni vielä saman päivän aikana. Liika, mutta ajattelin tehdä "pitkän päivän", jotta seuraavina päivinä voisi keskittyä muuhunkin kuin kahviin. Tuli kyllä vedettyä kofeiini överit, ja ymmärrän nyt miksi netissä päivitellään sitä, että paikkojen tulisi tarjota pätevää kofeiinitonta espressoa. Noh, mutta Espresso Room oli todella siisti pieni kuppila, jossa ehkä 5 asiakaspaikkaa ja 3 työntekijää 2gruppoisen koneen kanssa. Pieni, mutta asiakkaita riitti, mutta silti jutustelulle löytyi tilaa. Työntekijä kyseli, että mistä päin ja mitäs täällä, jne. Sanoivat myös tuon, että täälläkin pitää tietää paikat missä käy kahvilla, ja gwilym on tehnyt siitä hieman helpompaa tuon korttinsa kanssa. Tuplaespresso, tai oikeastaan tripla kun tarjosivat yhden ylijäämän siinä samalla kun juteltiin, tuli juotua. Taas sqm:n winter espressoa oli tarjolla.
Taylor st baristas oli taas näyttöä siitä, että lontoossa osataan. Suhteellisen pieni kuppila, jossa ei pahemmin muuta myyty kuin take away kahvia, koska sisällä jono vei suurimman osan tilasta. Jono tuli sisään yhdestä ovesta, jossa henkilökunta otti tilaukset, tilauksen meni baristoille toiseen päähän kuppilaa, jonne myös jono vei hetken kuluttua, täältä sai juomansa käteen ja ulos lähdettiin toisesta ovesta. Kätevää. Kolme baristaa työskenteli kahden koneen ja noin 4 myllyn kanssa. Espressona oli union coffeen joku singel estate (muisti pätkii tältä kohdalta), jossa oli tuju hapokkuus mistä barista varoitteli kun kysyi mitä espressoa saisi olla, mutta tämä ei haitannut minua, sillä sitä saa olla. Hienoa oli myös katsoa, kun barista teki shotin, kummasteli sitä hieman, heitti menemään, sääti hieman myllyä, "siivosi" myllyn, ja teki uuden, vaikka jonoa ja ihmisiä oli todella paljon.
Sitten oli Nuden vuoro joka sijaitsi suositulla nuorisoalueella spitafieldsillä(?). Täälläkin otin espresson, kun sai jotain muuta kuin square milea, ja koska halusin maistaa talon omapaahtoa alakerran paahtimosta, hyvä, mukavan hedelmäinen ja pehmeä.
Taste of bitter love oli kortin 8 paikan pettymys. Cappuchino oli tylsä ja lattea. Paikkana lämminhenkinen, pieni ja tyylikkäästi sisustettu (paljon käytettyä ja vanhan näköistä tavaraa), tosin hieman kaukana kaikesta muusta, eli alueella ei muuten ollut oikeastaan muuta. Myös kortin ainoa paikka, jossa jono/muita ihmisiä ei ollut paljoa. Climpson and sons oli myös hiemn syrjässä, mutta tämä ei haitannut, sillä paikka oli hyvä. Espresso myös täällä, talon omasta sekoituksesta jota lähti sitten myös pussi kotiin, sillä oli sen verran hyvää.
Toinen päivä lähti käyntiin Dosen take away cappuchinolla. Vielä aamu-unisena ja paikan kiireestä johtuen, en sen enempää papuun keskittynyt, mutta juoma oli matkan paras cappuchino. Hienot tulpaani kuviot myös, ennen kuin kansi tuli kupin päälle. Sitten white cross street marketin kahvikärryille. Täällä sain reissun yhden parhaasta espressosta, eli päivä lähti hyvin käyntiin. Kaveri oli todella mukava ja joi kanssani samalla kertoen mitä hän löytää kahvista ja samalla kysyen mitä mieltä itse olin. Kahvi oli yllätys yllätys square milen winter espressoa, mutta paremmin valmistettua kuin muualla. Barista kutsui minut käymään kahden päivän päästä toisille markkinoille, jossa kärry tulisi olemaan, maistamaan samaa espresso erää/paahtoa, jotta voisin nähdä miten maku kehittyy päivä päivältä. En toisille markkinoille päässyt, joten ostin pussin kotiin testattavaksi. Hän, niin kuin moni muu matkalla, kyseli myös mistä päin olen ja mistä olen kuullut disloyalty cardista jne.
Sitten olikin vuorossa viimeinen eli Tina, we salute you, jonne sai matkustaa aika paljon, meni noin 45min, että päästiin kahvilaan. Todella syrjässä, enkä usko, että tuonne olisi mitenkään löytänyt ilman tuota disloyalt korttia. Cappuchino, joka tehtiin espressoon jonka päälle kaakaopulveria ja sitten maito päälle. Tätä ihmettlin pöydässä, mutta maistettuani se ei haitannut. Kaakaota oli sopivan vähän, ja se ei maistunut liikaa, vaan toi mukavaa lisä makua juomaan.
Sitten olikin vuorossa ilmainen(!) kahvi prufrockilta presentin tiloista. Itse Gwilym ei ollut paikalla, mutta ruotsin 2009 mestari Mattias Björklund oli. Hänkin oli todella mukava ja jutteli niitä näitä, ja kertoi mm., että ehkä noin 15 on käynyt kortin kaikki kuppilat läpi, eli ei kauhean moni.
nyt ei jaksa enää kirjoittaa, huomenna lisää.