Tarkoitat varmaan potentiaalieroa turvamaan ja signaalimaan välillä? Niiden välillä on varmaan useinkin eroa, ja se tunnetusti voi aiheuttaa ongelmia, mutta mitä tekemistä töpselin asennolla on tämän asian kanssa? Ehkä en vain ymmärrä.
Vemuli tuossa ylempänä jo kirjoittikin tästä. Hifi-ympyröissä on hyvin yleistä mitata esim. laitteen rungon jännite "aitoa nollaa" vastaan. Muistetaan nyt sekin, että valtaosa laitteista on kiinni maadottamattomissa rasioissa. Kun mittaan esim. esivahvistimeni rungon jännitteen maata vastaan (esim. vesijohto), mittari näyttää vaikkapa 7V. Käännän töpselin toisin päin ja mittari näyttää 38V. Tämä on siis mitattu asia, ei mielipide.
Ihmiset ovat herkkäuskoisia ja kritiikittömiä varsinkin asioissa, joiden he haluavat olevan jollakin tietyllä tavalla. Hifisti haluaa, että tällaiset asiat ovat havaittavissa. Siksi hän on oiva kohde tällaiselle huijaukselle.
Tässä olet hyvin oikeassa. Erityisesti tämän huomaa asioiden keskinäisissä suhteiden arvottamisessa. Jos hi-endisti kytkee jonkin vimpulan järjestelmäänsa ja se vehje ihan oikeasti vaikuttaa jollain tapaa, niin muutos on heti "valtava". "mieletön vaikutus keskialueen tarkkuudessa", "aivan uskomaton kontrolli alataajuuksilla", jne. Puhumattakaan sitten aivan huu-haasta. Vemuli kommentoi noita välijohtoja, mielestäni hän on oikeassa. Jos vaikka välijohto on "hyvin valmistettu", niin sen jälkeen en minäkään ole kuullut eroa tavallisten-hyvien ja sikakalliiden-hyvien johtojen välillä. Kuten aiemmin kerroin, tuo samainen kultakorva kuuntelutti minun itse väsäämiäni välijohtoja ystävillään, ja kehuja tuli - kunnes näkivät, että ne olivatkin sellaiset itse-tehdyn-näköiset.
Voin tietysti olla väärässä tämän kultakorvan suhteen, mutta kertomuksesi ja viitteesi puhuvat toista. Yleensä aina kannattaa olla kriittinen, jos jonkin ilmiön olemassaoloa todistellaan sen avulla, että vain jokin erityislahjakkuus pystyy sen havaitsemaan. Jos kunnollisia ja kontrolloituja tutkimuksia (useita) asiasta ei ole olemassa, niin älä usko! Cartman, olet mennyt halpaan.
Olet oikeassa, enkä minäkään uskonut. Kuten on käynyt aiemmin ilmi, tunnen tämän kultakorvan. Ihmettelin asiaa, ja hän hyvin avoimesti kertoi, mihin perustaa havaintonsa. Muuten, hän ei missään vaiheessa väittänyt mikä on "parempi" tai "huonompi" vaihtoehto... Eihän hän tietenkään kävellyt huoneeseen ja tokaissut "ai, teillä on töpseli väärin päin!". Hän erotti töpselin asennon hyvin spesifissä tilanteessa. On selvää, että sekä äänentoistolaitteiston että äänilähteen on oltava korkealuokaisia, "Smurffien Parhaat" tai "Hittiparaati 108" ei toimi. Kultakorva tunnisti eron, kun kuunneltiin esimerkiksi hyvin äänitettyä, ns. akustista jazzia. Hän kertoi kuuntelevansa nimenomaan puhaltimia, niiden äänen "pyöreyttä". Hän kykeni kerta toisensa jälkeen päättelemään, useasti ja ei tilanteissa, verkkopistokkeen vaiheen. Hän ei pystynyt kuulemaan eroa. mikäli musiikki oli jotain ränttä-tänttää, hän kuunteli omien sanojensa mukaan nimenomaan noita puhaltimia. Halpis-CD:den kanssa oli ongelmia, ns. audiofiili-CD:den kanssa hän pärjäsi hyvin.
Tämä verkkojohdon vaihe ei suinkaan ole mikään yhtä erityislahjakkuutta koskeva asia, siitä on keskusteltu alan kirjallisuudessa paljonkin. Nimenomaan teknisenä faktana.
Kuunteleminen on hirvittävän vaikea asia analysoida, koska avainasemassa on ihminen - tunnetusti epätäydellinen kapistus. Ihmisten "psyko-akustisessa" kuulokyvyssä on valtavia eroja. Taisi olla juuri tämä viestiketju, jossa todettiin, että MP3-koodekkien ja pakkaustiheysten välillä ei kuultu eroja. Poikani sai joulupukilta MP3-soittimen, joten päätin tutustua aiheeseen itsekin. Kuuntelin sekä WMA- että MP3-pakattuja levyjä erilaisilla pakkaustiheyksillä. Erot olivat selvästi korvin kuultavia, käyttäen hi-end asteikkoa: "valtavia". Kyse on tottakai aisteista, monet aikuiset eivät kuule heinäsirkan ääntä, aika harvat kuulivat vanhanaikaisen telkkarin juovamuuntajan ujelluksen, jne. Lisäksi ihmiset kiinnittävät kuuntelutapahtumassa huomionsa erilaisiin asioihin. Esim. minua eivät kiinnosta "hyvät bassot" lainkaan, keskityn kuuntelemaan äänitteen tilantuntua, avaruutta, 3-ulotteisuutta. Kun viisi ihmistä kuuntelee samaa kappaletta yhtäaikaa, kaikki kuuntelevat sitä omien, subjektiivisten "suodattimiensa" tai "tulkkiensa" kautta. Oletuksena tietenkin, että kuunnellaan musiikkia, joka jo itsessään on nautinnollista.
Toinen (o/t) esimerkki on vanhanaikanen tietokonenäyttö (CRT). Yleinen ergonominen konsensus oli, että yli 70 Hz:n virkistystaajuus oli riittävä, silloin silmä ei enää havaitse kuvaruudun välkkymistä. Jos huomasi, niin oli itsesuggestion uhri. Mutta niin vaan kävi, että minulla 75 Hz:n näytin välkkyi. Olin onnekseni töissä suuressa IT-alan firmassa. Huolto-osastolta löytyi teknikko, jolla oli itsellään sama "vika". Hän viritteli pöydälleen neljä erilaista näytin/ohjain-yhdistelmää ja neuvoi valitsemaan niistä sellaisen, joka tuntuu parhaalta. Yksi oli hyvä, sen otin. Kävi ilmi, että se oli 86 Hz:n laite. Muut olivat 75, toinen 86 ja 92 Hz. Elämä on subjektiivista, sen huomasin, eikä ihmisen aisteja voinut vieläkään muuttaa helposti mitattavaan muotoon.