Eikös molybdeeni seosaineena vaikuta läpikarkenemiseen eikä niinkään martensiitin vähenemiseen - martensiittisiahan nuo rst- terätkin ovat kun kerran magneettiin tarttuvat. Eli parantaa leikkuuominaisuuksia kuitenkin. Rst-teristä en kyllä hirveästi tiedä, nuo hiiliteräkset ovat niin paljon helpommin lämpökäsiteltäviä.
Metallurgia on käsittämättömän kiehtova aihe, kunhan sitä ei tarvitse itse opiskella. Asiaa lukeneen ystäväni kertomukset teräksen hilarakenteista ja erilaisista lämpökäsittelyistä veivät minut (maallikon) täysin mennessään. En väitä, että olisin kaikkea ymmärtänyt, olen "still confused, but on a higher level". Kaikki alkoi viidakkoveitsestäni (machete), jonka kyljessä on stanssattuna "Sheffield 1944". Se on terävä, mutta sen terottaminen on "mahdotonta". Normaali hiomakivi kuluu, ja terä pysyy ennallaan. Tähän kaipasin selitystä, ja siksi kuuntelin metallurgian "luentoja". Minä kun olin kuvitellut, että metalliseokset ovat samanlaisia sekoituksia kuin kahvi tai vaikka kiisseli. Pannaan sokeria, tulee makeammaksi, jne. Ihmettelin miten joku 0,25% muuta metallia voi vaikuttaa millään tapaa, jos loput 99,75% on "tavallista" terästä. Silloin sain kuulla, että näillä lisämetalleilla vaikutetaankin sen varsinaisen teräksen rakenteeseen atomi-tasolla, määrien ei tarvitse olla suuria. Keskustelu jatkui sitten RST-veitsiin... Mutta täällä on varmasti monta, jotka ymmärtävät metallurgiaa oikeasti, joten ei tästä enempää.
Cartman, ovatko nuo originaalit wilkinsonit jotain sheffield-terästä?
Tähän tietysti fiksu vastakysymys: ööö mitä on sheffield-teräs?
Yksi noista "Kitchen Devileistä" on tässä kädessäni. Terässä on teksti: C 0,5 - Cr 14 - Mo 0,25. Sheffield England.
Terä on sileä, mutta pinta ei ole yhtänäisen peilimäinen, kuten markettien RST-veitsissä. Sanoisen, että jopa "juovikas". Materiaalin "juovikkuus" näkyy selvästi hiomapinnoissa. Terä ei siis ruostu eikä syövy. Mutta se tummuu hillitysti käytössä, toisin kuin RST-veitsi, joka on aina pesun jälkeen peilikirkas. Tai ei se ehkä tummu, mutta "mattaantuu" lisää. Korkeakiiltoinen se ei ole ollut koskaan. Ostin veitsiä lähinnä kahvan takia, enhän ymmärtänyt teristä juuri mitään. Kahva on synteettinen, nihkeän pehmeä, joka tarttuu käteen tukevasti. Toisin kuin muut silloiset muovikahvat, jotka olivat liukkaita ja vaarallisia.
Vielä tuosta mustasta terästä: Vaikka se onkin hitusen työläämpi huoltaa kuin rosteriterä, ei se huuhtelu, kuivaminen ja öljyäminen ota kuin minuutin. Eihän sitä hyvää rst-terääkään viskata tiskialtaaseen odottamaan pesua tuntikausiksi. Myönnettäköön silti että tuo minuutinkin huoltotyö on joskus olevinaan niin vaivalloista, että helppo perusfiskarssi tarttuu arkikiireessä käteen helpommin.
Jee, noin minullekin kävi. Joulupukki toi Ranskasta hienon, käsin taotun mustasta teräksestä tehdyn "aidon ranskalaisen" kokinveitsen. Aikani sitä viikatteen kokoista härveliä käytin, sitten se pikkuhiljaa hautautui jonnekin...