Ei niistä oikein ymmärrä ennenkuin on käyttänyt aikansa. Jo pelkästään massa; ei sitä osaa näyttöä tuiojottamalla päätellä paljonko kahvilaitteen pitää painaa jottei se vempuloi pitkin pöytää kun laittaa kahvan kiinni. Tai kuinka iso boilerin pitää olla että höyrytys on luonnikasta. Tai miltä höyrytyskraanan/kahvan pitäisi tuntua tassussa. Ja iso osa on mielipidejuttuja, joku voi sanoa Silviasta että oon ihan tyytyväinen ollut kuusi vuotta, mutta saattaa myös sanoa että vaihdoin parempaan 5 vuotta liian myöhään ;-) Ihminen nimittäin on sopeutuvainen ja pitää silloista tilannettaan aina vakiona. Toisaalta olen myös huomannut itsessääni että entisiä kamojakin glorifioi, kunnes joutuu niiden kanssa uudestaan tekemisiin ja huomaa että ei haluaisikaan palata entiseen.
Helppoa olisi jos olisi 5 suositeltua konetta vierekäin, niitä joku esittelisi ja pääisisi hypistelemään. Tosin siinä voisi infotulva olla liiallinen.
Oskaria, sekä I että tätä II mallia suositellaan hinta/laatusuhteen takia. Kumpikin on hieman mielipiteitäjakava ulkonäöltään, mutta ns järkiostos. Oskarin viereen kun tinttaa toisen samanhintaisen niin jo habitusero on laite/lelu. Oscarin historia on tietääkseni niinkin omituinen, että tehdas halusi pr lahjan, jota voisi lahjoittaa. Ja tällöin päätettiin tehdä pieni laite. Firmahan on kahvilakonefirma eikä tehnyt mitään koteihin. Näin tuli ilmoille yksinkertainen, jopa hieman karsittu miniversio kahvilakoneesta, siis sisäisesti, ulkoisestihan ykköversio vaikuttaa joltain Kenwoodin vatkaimelta.
Jos katsoo
http://www.elektros.it/fi/en/ -kaupan sivuja, niin Oskarihan taitaa olla halvin kaikista, mitä edes myyvät.
Siinä on kunnon boileri, eli höyrytystehoa, ammattilaitteen kahva, ja lämpövakautta johon ei pikkulaitteella päästä.
Tuolla ei myöskään päästä hintatasoon:
http://casabarista.com/espresso-machines/Eikä Rimpezzassa myöskäänTässä on aika monta kertaa tullut sanottua että nämä laitteet ovat kalliita, mutta: halpoja verrattuna kahviin -kahvi tässä se on, mihin kaikkien rahat menevät. Ja se kannattaa huomioida. Toki halvempaa kuin hörppiä kahviloissa 5 kahvia päivässä, mutta silti. 30-50e/kg on paljon rahaa pavuista, eikä kilolla kauaa heilu.