Silloin kun otin myllyn käyttöön niin testasin sen toimintaa ilman papuja. Kokeilin muistaakseni asetukset 3-7(espresso-karkea drip). Kaikki tuntui olevan kunnossa, eli terät eivät koskeneet. Tämän jälkeen laitoin myllyn mukana tulleen Grindz pussin hopperiin, minkä jauhoin asetuksella 5(suodatinkahvi). Ihmettelin, että kylläpäs pitää kovaa ääntä. En ollut aikaisemmin käyttänyt Grindziä, joten kuvittelin sen olevan normaalia. Sen jälkeen sit 60g papuja läpi, jotta Grindzin jämät lähtee. Edelleen oli äänekkään kuuloinen, mutta ajattelin olevan myllyn ominaisuus. Varsinkin kun mylly oli toiminut tyhjänä moitteetta, en osannut arvata minkään olevan vialla. Ihmettelin vaan kun myllyn melutasoksi on ilmoitettu 77db. , että saksalaisilla taitaa olla ihan omat mittayksiköt. Ilmeisesti näillä neitsytajoilla terät tosiaankin menivät pilalle. Kun sitten avasin myllyn tutkiakseni terät niin huomasin, että yläterää pitävän kehikon 3 ruuvista 2 oli melko löysästi kiinni. Olisikohan tästä johtuen yläterä päässyt liikkumaan sekä aiheuttamaan terien hajoamisen? Vaikea sanoa mitään varmaksi. Nyt on sitten reklamaatio laitettu eteenpäin ja ei auta kuin odotella ja ihmetellä.
Ai niin... ala-yläterä arvauskilpailun voittaja on thjerppe.
Oli nimittäin yläterä kulunut toispuoleisesti kun taas alaterä, joka pyörii oli kulunut tasaisesti.