Jos se käytännössä sinunlaisellasi käyttäjällä rohmuaa monta shotillista joka pavunvaihdossa ja puskee vanhaa mylyssä lillunutta jauhetta joka shotin pullolleen, niin silloin myllyssä on vika.
Ei siinä edelleenkään mitään vikaa ole. Ihan tyypillinen ammattikäyttöön tarkoitettu mylly. Suurempi retentio kuin kotikäyttöön tarkoitetuilla rimpuloilla (kyllä, on ne rimpuloita). Retentiota voi vähentää tehokkaasti mekaanisin toimenpitein. Tämä vaatii vain hieman vaivaa ja aikaa, jota minulta ei herunnut halvempien papujen kohdalla. Nykyisten tuorepaahtojen kohdalla teen niin, että lataan myllyyn vain tarvittavan määrän papuja (esim. kaksi mitallista papuja tuplaan). Tyhjennän myös jauhamisen jälkeen myllyn nielun, joten ei sinne jää vanhoja puruja happanemaan vaivaksi saakka. Tarkkaa hävikkiä en osaa vielä kertoa, mutta se selviää aikanaan.
Myllyn säätäminen kohdalleen eri papulajien välillä vaatii 2-3 shottia. Voihan ne shotit silti juoda, eli eihän ne sinänsä ihan hukkaan mennyttä tavaraa ole, mutta kuitenkin...
Millään laadukkaammalla kahvilla tuollainen mylly tulee siis ihan järjettömän kalliiksi? Eikö olisi fiksumpaa käyttää vaikka sitä i-miniä ja tuplasti kalliimpia laatupapuja, vai onko tuo mylly todella NIIN paljon parempi?
On se