Ristretto

Kahvikeskustelu => Apua aloittelijoille => Aiheen aloitti: Sanar - Joulukuu 16, 2013, 16:27:44 ip

Otsikko: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: Sanar - Joulukuu 16, 2013, 16:27:44 ip
Hei,

itse en juo kahvia, mutta ajattelin hankkia kahvinkeittimen lahjaksi poikaystävälle. Seuraavaksi siis muutama superaloittelijan kysymys aiheeseen liittyen:

Poikaystäväni on aiemmin keittänyt kahvinsa ihan käsipelillä kaatamalla vettä suodattimen läpi. Italiassa hän ihastui espressoihin, mutta uskoisin, että kahvin ei tarvitse välttämättä olla espressoa, vaan myös muut vahvat kahvit maistuvat hänelle. Nyt tarvitaan siis keitin, jolla hän saa parempaa kahvia kuin nykyisellä käsipelillä. Tämä tuskin on yhtä kuin hyvä kahvi tällä foorumilla olevien ihmisten mielestä, mutta en ole itse enkä usko myöskään poikaystäväni olevan valmis laittamaan rahaa kahviin muutamia kymppejä enempää (ainakaan alkuun). Aikaa kahvin tekemiseen ei saisi mennä ainakaan paljon nykyistä kauempaa, muuten uskon keittimen jäävän tyhjän pantiksi. Samasta syystä suunnitelmissa ei ole hankkia myöskään kahvimyllyä. Mainitsemaani hintahaarukkaan olen löytänyt esimerkiksi mokkapannuja ja käytetyn, mutta kuulemma toimivan Krupsin Novo - cappucino/espressolaitteen (linkit viestin lopussa).

Kumman laitteen hankkisitte mieluummin (vai jotain ihan muuta)? Onko mokkapannu liian vaikeakäyttöinen? Kummalla saa parempaa kahvia kaupassa jauhetuista pavuista? Millainen makuero on mokkapannulla ja espressokeittimellä tehdyssä kahvissa?

http://www.amazon.com/KRUPS-968-41-Automatic-Cappuccino-Machine/dp/B00004SPCT
http://www.crema.fi/fi/products/bialetti/venus.html

En löytänyt aloittelija-alueelta vastaavaa ketjua, joten päädyin aloittamaan oman ketjun. Ohjatkaa minut kuitenkin toki oikean ketjun ääreen, jos sellainen jäi minulta huomaamatta. :)
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: tirofaux - Joulukuu 16, 2013, 17:10:39 ip
Hyvä kahvipapu lienee merkittävin makuun vaikuttava tekijä. Toisena taitaa tulla valmistusmenetelmään sopiva jauhatus joka on tehty juuri ennen kahvijuoman valmistusta. Nyt kun katsotaan paljonko rahaa jää viitteelliseen budjettiin niin ehdottaisin "muu" -kategoriasta seuraavia:
- kahvimylly: Wilfa (~70e (http://www.verkkokauppa.com/fi/product/19459/dqrmm/Wilfa-Svart-Presisjon-WSCG-2-kahvimylly))
- valmistuslaite: Aeropress (~30e (http://www.verkkokauppa.com/fi/product/37497/dbgxs/Aerobie-AeroPress-kahvinvalmistuslaite))

Mokkapannu on mielestäni hieman työläs käyttää, puhdistus on rasittavaa ja kahvista tulee helposti kitkerää. Automaattiespressokoneet ovat anteeksiantavaisempia.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: äyni - Joulukuu 16, 2013, 17:17:31 ip
Jos tavoitteena on parantaa kahvin makua, niin se mylly on kyllä aika merkittävä.

Minä valitsisin vastajauhetun keskivertoisen pavun kuin huippupavun joskus aikaa sitten jauhettuna.

Wilfa + aeropress on kyllä hyvä valinta. Aeropressillä voi valmistaa myös vahvaa kahvia.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: huuhaa - Joulukuu 16, 2013, 17:22:07 ip
Lisäksi kahvimyllyjäkin löytyy ihan hyvin käytettynä, myös tältä forumilta. Vähän aikaa sitten oli edellä mainitun Wilfan aiempi CGR-1 -versio myynnissä tori.fi:ssä 20€ hintaan.

Mokkapannu löytyy itselläkin kaapista, mutta kieltämättä en ole saanut sillä aikaan mitään hirveän nautinnollisia kahveja. Voi olla myös tekniikkakysymys. Aeropressiä ei ole tullut kokeiltua, mutta kovasti sitä on kyllä kehuttu. Pitänee harkita lisäämistä omaan lahjatoivelistaan. ;)
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: Terva - Joulukuu 16, 2013, 22:08:47 ip
Vaimokkeeni on kovasti tykästynyt mokkapannuun ja siihen parhaaksi kahviksi keskitummat espressojauhatukset (siis marketin valmisjauhetut). Itsekin niitä välillä maistelen ja on ihan ok...
Itse juon kotona espressoa ja kun haluan vaihtelua, aeropress on valintani. Koulussa käytän sitä päivittäin. Yhdyn siis edellisiin suosituksiin aeropressistä. Mukavasti saa juuri kupposen uutettua ja ihan perus marketti kahvistakin varsin maukkaita kupposia (pitää muistaa varmistaa paahtopäivä paketista ennen ostoa eli ei vanhaa!). Kouluun en ole myllyä hankkinut, joten noita tulee kokeitlua siellä ihan säännöllisesti. Valkkaan yleensä keskitummaa tai tummaa jauhausta ihan riippuen siitä minkälaisilla paahtopäivillä mitäkin on tarjolla. Yli kuukauden paahtopäivästä menevää pakettia en osta (ellei o ihan pakko)...  :)
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: Sanar - Joulukuu 16, 2013, 23:25:43 ip
Täytyy näköjään uskoa, että myllyllä on väliä. Taidan tehdä niin, että annan joululahjaksi keittimen ja optiona kahvimyllyn, jos kaupan jauhatukset eivät maistu. Ellei nyt sitten silmiin osu liian hyvää diiliä kahvimyllystä ennen joulua... :) Suosittelisitteko Aeropressiä vai tuota linkin (käytettyä) espressokeitintä, kun hinta on sama?
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: tirofaux - Joulukuu 17, 2013, 08:27:17 ap
Amazon ilmaisee postitusmahdollisuudet usein melko haastavalla tavalla. Katsoitko toimitusmahdollisuudet ihan loppuun saakka?

Itseäni arveluttaisi myös laitteen todellinen kunto, takuun puute sekä mahdollinen epäyhteensopivuus paikallisen verkkovirran kanssa.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: OskuK - Joulukuu 17, 2013, 09:23:29 ap
Yli kuukauden paahtopäivästä menevää pakettia en osta (ellei o ihan pakko)...  :)

Salossa joutuisi lopettamaan kahvinjuonnin jos alkaisi olla periaatteita ;-)

Itse ehkä käärisin Harion käsimyllyn ja Aeropressin lahjakääreeseen.
http://www.verkkokauppa.com/fi/product/8920/cvgxs/Hario-Skerton-MSCS-2TB-manuaalinen-kahvimylly
http://www.verkkokauppa.com/fi/product/37497/dbgxs/Aerobie-AeroPress-kahvinvalmistuslaite

Jos taasen pitäisi mokkapannu hommata, niin olin itse tyytyväisin Bialettin Brikka -pannuun.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: migu2 - Joulukuu 17, 2013, 09:35:02 ap
Käsimyllyn käyttö vaatii kyllä hieman asennetta mielestäni. Itselläni ei kestä hermo niitä käyttää kuin pakon edessä, esim. mökillä. Oli käytössä poraviritykset tai ei  :)

Mokkapannu on tosiaan hieman kinkkinen laite. Sillä saa helposti aikaan aliuuttunutta litkua tai yliuuttunutta kitkerää tervaa. Aeropress on kyllä paljon monikäyttöisempi.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: Sanar - Joulukuu 17, 2013, 10:21:19 ap
En siis olisi ostamassa espressokeitintä Amazonista, vaan naapuri on myymässä omaa vastaavaa laitettaan, koska muuttaa ulkomaille. Se on kuulemma hyvässä kunnossa ja hän lupasi keittää testikupillisen, jos haluan. Vaikka testikupillisesta ei nyt olekaan hyötyä, koska en juo kahvia ja en siis varmasti huomaisi eroa hyvän ja huonon kahvin välillä. Mutta kaiken hehkutuksen perusteella ilmeisesti Aeropress olisi silti parempi valinta?
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: migu2 - Joulukuu 17, 2013, 10:36:27 ap
^ Ratkaisu: osta molemmat jos halawalla saat  8)
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: viherpeukalo85 - Joulukuu 17, 2013, 21:01:14 ip
Mä ratkaisin tuon saman ongelman ostamalla mokkapannun koska sitten kun ostan jonain kauniina päivänä espressovehkeet, ostan ihan kunnolliset ja nyt sellaiseen ei ole rahaa. Olen kyllä omasta mielestäni saanut (parin ekan kokeilun jälkeen) varsin hyvää kahvia mokkapannullani, tosin itse en juo tummaa kahvia ikinä ilman tosi runsasta maitoa ja se antanee aika paljon anteeksi.

Mylly oli kyllä täälläkin sen hankinta nro1. Ostin Harion käsimyllyn, alle puoli minuuttia veivaa 14g:n annosta. Eikä mene paljon puolesta minuutista yli tupla-annoskaan. Tosin jauhatusjälki ei ole tasaista.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: Toma - Joulukuu 18, 2013, 01:37:59 ap
Jos poikaystävä tykkää vahvemmista kahveista, niin ite kokeilisin ostaa jonkin mokkapannun.
Vaikken itse nyt fani olekkaan, niin luulisin sillä saavan läheisemmän kosketuksen sinne Italiassa nautittuihin essoihin, kuin aeropressillä.

Lisänä suoritan katsomaan SqM:n videon, opastukseksi parempaan mokkaan.
http://www.squaremileblog.com/2009/01/21/videocast-4-stove-topmoka-pot/ (http://www.squaremileblog.com/2009/01/21/videocast-4-stove-topmoka-pot/)

-onni on kahvilaitteita hyväksyvä puoliso-
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: Terva - Joulukuu 18, 2013, 17:37:08 ip
Salossa joutuisi lopettamaan kahvinjuonnin jos alkaisi olla periaatteita ;-)


Valitettavan usein täälläkin joutuu periaatteistaan laistamaan  ;)
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: pukinmäestä - Joulukuu 18, 2013, 22:56:59 ip
Mokkapannulla a.k.a mutteripannu, nautein kaffeeta monta vuotta ja tykkäsin. Latte onnistuu myös: Maito lämmitetään mikrossa ja vaahdotetaan patterikäyttöisellä vispilällä. Voin suositella OBH Nordican vispilää ihan kokemuksesta. Terveellisyystarkat käyttävät teräksistä mokkapannua, kun on jotain käytäväpuheita ollut että alumiinisestä liukenee alumiinia kahviin.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: äyni - Joulukuu 19, 2013, 09:14:52 ap
Terveellisyystarkat käyttävät teräksistä mokkapannua, kun on jotain käytäväpuheita ollut että alumiinisestä liukenee alumiinia kahviin.

Ei siinä ole mitään epäselvyyttä. Alumiinisesta mutteripannusta liukenee alumiinia happamaan kahviin aivan varmasti.
Mutta mitä se alumiini sitten tekee, no todennäköisesti niissä pitoisuuksissa ei yhtään mitään. Yhteys alzheimeriin on todistamatta, ja vaikka alumiini on muutenkin myrkyllistä, on pitoisuudet niin kovin pienet, ettei sillä ole ilmeisesti mitään väliä.
No, teräksinen on helppohoitoisempi, konepestävä ja pysyy muutenkin nätimpänä. Itse valitsisin teräksisen näistä syistä.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: viherpeukalo85 - Joulukuu 19, 2013, 22:39:43 ip
Henkilökohtaista kokemusta ei ole mutta täällä foorumilla olen lueskellut että teräksisellä mutterilla on jostain syystä vaikeampi päästä oikeaan lopputulokseen.
Alumiinin liukeneminen kahviin vähenee kun sitä alumiinia ei saa pestä pesuaineella ja pintaan jää suojaava rasvakerros. Tiedän ettei tuollaiset rasvakerrokset ole kahvin kannalta kovin ideaaleja mutta alumiinin kannalta on ;)

Ja maitohan siis lämmitetään kattilassa, ei mikrossa. Mikrossa muuttuu maku ja se vähä hyvä mitä maidossa vielä kaikenmaailman käsittelyjen jälkeen on jäljellä, tuhoutuu :-*
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: OskuK - Joulukuu 19, 2013, 23:19:25 ip
Ne teräksiset mitä tässä huusholissa ovat olleet, eivät ole vakuuttaneet. Edes helppohoitoisuudestaan: omituisia rakoja joita vaikea puhdistaa, eikä kahvin teko ole ollut niin hallinnassa kuin paksupohjaisella alupannulla. Josko niilläkään...
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: äyni - Joulukuu 20, 2013, 00:19:28 ap
se vähä hyvä mitä maidossa vielä kaikenmaailman käsittelyjen jälkeen on jäljellä, tuhoutuu

Öh...
Muuta en tuohon osaa sanoa.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: cartman - Joulukuu 20, 2013, 00:23:24 ap
Alumiinin liukeneminen kahviin vähenee kun sitä alumiinia ei saa pestä pesuaineella ja pintaan jää suojaava rasvakerros. Tiedän ettei tuollaiset rasvakerrokset ole kahvin kannalta kovin ideaaleja mutta alumiinin kannalta on ;)

Eipä sinne mutteriin tarvitse jättää mitään rasvoja härskiintymään ja muodostamaan alustaa bakteerikasvustolle. Kaikessa kahvinvalmistuksessa korostetaan aina välineiden puhtautta. Ei mutteri ole mikään poikkeus, joka pitäisi jostain syystä pitää erityisen p_skaisena. Alumiinin pinta hapettuu käytössä tiiviiksi ja kovaksi. Tätä "patinaa" ei tule poistaa hankaamalla tai jollain rajulla pesuaineella. Mutta muutoin mutteripannu on syytä pestä hyvin käytön jälkeen miedolla astianpesuaineella (Fairy) ja huolehtia, että kahvirasvat puhdistuvat pannusta veks.

Ja joo, kuten OskuK jo totesi, rosterinen keitin ei vaan jostain syystä "toimi".
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: cartman - Joulukuu 20, 2013, 00:28:28 ap
Öh...
Muuta en tuohon osaa sanoa.

Keittiömaailmakin on täynnä vahvoja uskomuksia ja kaupunkilegendoja, alkaen pihvin paistosta (lihan pinnan "sulkeminen" kuumalla pannulla), lasien samenemisesta tiskikoneessa (maito "palaa" kiinni), veitsien tylsymisestä muovisella leikkuulaudalla... ja mikron "vitaaliaineita" tuhoavasta vaikutuksesta. Onhan noita.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: Terva - Joulukuu 20, 2013, 15:21:14 ip
Ei siinä ole mitään epäselvyyttä. Alumiinisesta mutteripannusta liukenee alumiinia happamaan kahviin aivan varmasti.
Mutta mitä se alumiini sitten tekee, no todennäköisesti niissä pitoisuuksissa ei yhtään mitään. Yhteys alzheimeriin on todistamatta, ja vaikka alumiini on muutenkin myrkyllistä, on pitoisuudet niin kovin pienet, ettei sillä ole ilmeisesti mitään väliä.
No, teräksinen on helppohoitoisempi, konepestävä ja pysyy muutenkin nätimpänä. Itse valitsisin teräksisen näistä syistä.
Joo ei ihan pienissä annoksissa mitään tee. Ongelma lienee kerääntyminen. Alumiini kun ei tahdo kulkeutua ulos kehosta kovinkaan hyvin ja ajan mittaan kasaantuu. Noh meilläkin on tuo rautainen versio ja täytyy komppaa et vaikka putsaaminen on lähtökohtaisesti helpompaa niin vehkeessä on kummallisia muotoja ja koloja, joita on lähes mahdotonta saada puhtaaks.


Ja maitohan siis lämmitetään kattilassa, ei mikrossa. Mikrossa muuttuu maku ja se vähä hyvä mitä maidossa vielä kaikenmaailman käsittelyjen jälkeen on jäljellä, tuhoutuu :-*
Tekis mieli sanoo et höpöhöpö, mut myönnetään, makuun se vaikuttaa haitallisesti.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: viherpeukalo85 - Joulukuu 20, 2013, 20:23:39 ip
Eipä sinne mutteriin tarvitse jättää mitään rasvoja härskiintymään ja muodostamaan alustaa bakteerikasvustolle. Kaikessa kahvinvalmistuksessa korostetaan aina välineiden puhtautta. Ei mutteri ole mikään poikkeus, joka pitäisi jostain syystä pitää erityisen p_skaisena. Alumiinin pinta hapettuu käytössä tiiviiksi ja kovaksi. Tätä "patinaa" ei tule poistaa hankaamalla tai jollain rajulla pesuaineella. Mutta muutoin mutteripannu on syytä pestä hyvin käytön jälkeen miedolla astianpesuaineella (Fairy) ja huolehtia, että kahvirasvat puhdistuvat pannusta veks.

On tullut kokkikoulussa ja töissä testattua mitä ne pesuaineet alumiinille tekee... Erään testin jälkeen kemianopettaja piti sellaisen luennon aiheesta "vain kuumaa vettä alumiinille" että se ei vähällä unohdu. Ja erityisen p_skainen on eri asia kuin huolella kuumalla vedellä pesty vaikka tiedänkin että se kuuma vesi ei kaikkea rasvaa poista.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: cartman - Joulukuu 20, 2013, 22:01:06 ip
On tullut kokkikoulussa ja töissä testattua mitä ne pesuaineet alumiinille tekee... Erään testin jälkeen kemianopettaja piti sellaisen luennon aiheesta "vain kuumaa vettä alumiinille" että se ei vähällä unohdu. Ja erityisen p_skainen on eri asia kuin huolella kuumalla vedellä pesty vaikka tiedänkin että se kuuma vesi ei kaikkea rasvaa poista.

Sinä luonnollisesti teet, kuten itse haluat ja uskot niihin oppeihin mihin haluat uskoa. Suo anteeksi, mutta nuo ammiksen kemman opettajat eivät todellakaan edusta metallurgian ja materiaaliopin huippuosaamista. Kun katsotaan miten asiat oikeasti ovat, niin alumiinin pintaan ihan itsekseen muodostuva oksidikerros muodostaa tiiviin kerroksen, joka suojaa lähes täydellisesti alumiinipintaa PH:n alueella 3-8,5. Siten lipeää tai hypokloriittia sisältävät pesuaineet ovat ei-ei kamaa. Sen sijaan neutraalit ja jopa fosfaatteja sisältävät keittiön pesuaineet normaaleina pitoisuuksina ovat turvallisia. Siten alumiinikattilalle ei-sopivia ruoka-aineita ovat esim. happamat marjat, raparperi ja tomaatti. Joku paremmin tietävä voi kertoa, onko mutterikahvi tällä "turvallisella" PH-alueella vai ei.

Kuten äyni aiemmin kommentoi, tuo alumiinin saanti mutteripannusta on määrältään kovin olematonta. Ei edes se kiisselin keittäminen alumiinikattilassa meitä myrkytä. Teollisessa roskaruoassa (pikkuleivät, vanukkaat, jne.) saattaa olla alumiinijohdannaisia lisäaineina. Ne, jotka popsivat vatsan happamuutta neutraloivia lääkkeitä (närästyslääkkeet) saavat pillereistään tuhatkertaisia alumiiniannoksia kotikeittiön tuotteisiin verrattuna.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: äyni - Joulukuu 20, 2013, 22:09:27 ip
Joku paremmin tietävä voi kertoa, onko mutterikahvi tällä "turvallisella" PH-alueella vai ei.

Pitäisi olla ihan reippaasti. Kahvin pH taitaa olla jossain 4,5 - 5 paikkeilla.

Kuten äyni aiemmin kommentoi, tuo alumiinin saanti mutteripannusta on määrältään kovin olematonta. Ei edes se kiisselin keittäminen alumiinikattilassa meitä myrkytä. Teollisessa roskaruoassa (pikkuleivät, vanukkaat, jne.) saattaa olla alumiinijohdannaisia lisäaineina. Ne, jotka popsivat vatsan happamuutta neutraloivia lääkkeitä (närästyslääkkeet) saavat pillereistään tuhatkertaisia alumiiniannoksia kotikeittiön tuotteisiin verrattuna.

Ja närästyslääkkeetkin on täysin turvallisia ohjeen mukaan käytettynä.
Moni eines myydään alumiinivuoassa, eikä niihin kuukausienkaan säilytyksen jälkeen ole liuennut mitään, eikä alumiinivuoka ole millään lailla kulunut, vaikka siinä on pidetty ruokaa aika pitkäänkin. Pitääkin seuraavan kerran mitata, mikä on maksalaatikon pH. ;D
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: äyni - Joulukuu 20, 2013, 22:10:35 ip
Tekis mieli sanoo et höpöhöpö, mut myönnetään, makuun se vaikuttaa haitallisesti.

Minusta vasta sitten, kun maito kiehuu. Ennen sitä, muutos on vähintäänkin minimaalinen. Tosin, minusta maito on aina pahaa, joten en ole ehkä paras sanomaan.
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: viherpeukalo85 - Joulukuu 20, 2013, 22:43:30 ip
Sinä luonnollisesti teet, kuten itse haluat ja uskot niihin oppeihin mihin haluat uskoa. Suo anteeksi, mutta nuo ammiksen kemman opettajat eivät todellakaan edusta metallurgian ja materiaaliopin huippuosaamista.

Ei varmaan edustakaan mutta sarveiskalvolla on vielä kuva niistä puhki syöpyneistä alumiinisista leivosvuoista jotka kemian opettaja uhkasi pistää mut maksamaan...
Otsikko: Vs: Eka keitin: mokkapannu vai espressokeitin
Kirjoitti: OskuK - Joulukuu 21, 2013, 00:56:13 ap
Pitsaa on tullut menestykselllä joskus foliolla käärittyä ja alumiinit sulaneet sekaan, oliskos paprika ollut mikä mustareikäiseksi sulatti, en muista.