Minusta saman asian hoitaisi normaali putki joita annostelijattomissa myllyissä yleensä näkee.
Kyllähän se putki ohjaisi ne toki samalla tavalla sinne minne halutaan, mutta toimisiko se loppujen lopuksi paremmin? Eikös nuo toisetkin annostelijattomat köntitä, osa jopa enemmän (kuten macapin m4d).
Olisivat nyt vaikka laittaneet sisälle maadoitetun vispilän. Ei olisi tarvittu sitä tukkiutuvaa ritilää, olisi tullut korjausta purujen epätasaiseen jakaumaan ja vieläpä klimpit rikottua.
Jos sen ritilän pääasiallinen tehtävä (valmistajan patentin mukaan) on toimia jonkinlaisena puruvirtauksen tasaajana (parantaen näin ajastimen toimintatarkkuutta), niin saisiko tuolla vispilällä saman toiminnallisuuden aikaan?
Tukkiutuuko sinulla se ritilä miten usein? Itselläni se oli alussa hieman ongelmallinen, mutta ensimmäisen puolen vuoden jälkeen en muista saaneeni sitä enää kovin montaa kertaa tukkoon (sisäänajoaika terissä tms.?). Nykyisin ongelmia on aiheuttaneet lähinnä pavut jotka pitää jauhaa todella hienoksi pieniä annoksia käytettäessä ja näissä ongelma on esiintynyt yleensä siinä papujen vaihtumiskohdassa - eli on ollut jämät aiempia papuja vielä myllyn sisällä ja sitten olen laittanut vaikka SQM:n pacamaraa uutena sisään säätäen sitten jauhatusta sille sopivaksi. Tällaisissa tilanteissa se on alussa saattanut "yskähtää", mutta kun sen ritilän taustan on kaivanut auki ja jauhanut sitten "puhtaalta pöydältä" niin ei kyseisen papuerän kanssa ole enää tukkeutumista tapahtunut.
Myöskin tilanne jossa jauhaisi ilman kopisteluja suunnilleen samalla karkeudella sihdin yläosaan, niin mini-e:llä tuli 18g puruja kun taas Anfimilla 15.5g.
Annostelijallisen kanssa jauhe pysyy varmasti paljon pöyheämpänä, varsinkin jos mylly sylkee sitä vähänkin isommalla nopeudella annostelijaan. Varmaankaan ei tarvita kovinkaan isoa hidastusta matkan varrelle että hieno purumassa alkaa pakkautumaan.
Tuo jotenkin avasi silmäni näkemään kuinka älyttömiä ovat ohjeet joissa neuvotaan jauhamaan sihti täyteen ja tasoittamaan erilaisilla menetelmillä. Tai saahan sillä ehkä tasalaatuisia kerrasta toiseen, mutta tekniikka ei oikein toimi kaikilla myllyillä, koska jauhettu määrä voi olla aivan erilainen.
Ongelmana tässä on kai se että useat käyttävät tätä annostelumenetelmää "väärin". Eli tasoittelevat (ts. pakkaavat sormella) kaiken sihtiin jauhetun kahvin filtteriin kun tarkoitus olisi jauhaa reilusti, niin että kevyellä siirtelyllä saadaan mahdolliset aukkopaikat täytettyä jauhetta tiivistämättä ja sitten kaikki ylimääräiset purut pyyhkäistään vaikka knockboxiin (=hukkaan). Tällöin tavoitetaan paremmin se mitä menetelmällä haetaan: toistuvasti samansuuruinen annoskoko ja tasainen distribuutio.