Heikosti on ollut aikaa näprätä uutta keitintä, parhaillaan olen konferenssimatkalla Kanadassa. Pikaisten kokemusten perusteella ehkä merkittävin asia on ollut rotaatiopumpun hyvin erilainen käyttäytyminen vibraan verrattuna. Minulla nämä kokemukset väkisinkin ovat lähinnä vertailua Brewtukseen, koska koneet ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan. Dueton uuttopainee nousee huomattavasti nopeammin kuin Brewtukseen, ja sen johdosta uutot myös näyttävät aika erilaisilta. Ennen matkalle lähtöä ehdin tehdä pari shottia, jotka näyttivät täysin epäonnistuneilta nakukahvassa (ihan liian nopeasti läpi), mutta olivatkin varsin hyviä. Vaikuttaa siis siltä, että tuntumaa joutuu päivittämään varsin paljon näiltä osin. Sinänsähän tuollainen vibra-E61 tuottaa itseasiassa todella loivan paineen nousun.
PID on oikein kiva. Toisaalta Brewtuksen kieltämättä kohtuullisen rujo termostaatti hoitaa myös homman ongelmitta kotiin, joten uskon että lämmönsäätelyssä ero on vaan siinä että Dueton ohjain on "kivempi", ja boileri lämpiää paljon nopeammin.
Sitä kyllä ihmettelen että miksi kuppitasossa ei ole kahvoja, tai edes Brewtuksen tapaan valmiita reikiä. Vähän dorkaa että joutuu itse poraamaan kahvat kiinni, ja ilman niitä siinä on aika mahdoton säilyttää kuppeja (kun joutuu täytön ajaksi nostamaan pois).