Joo no se on sitten että minkä kanssa mittaa. Vertaileeko omia tuloksia keskenään vaiko vertaileeko muiden kanssa. Eri asteikko hankaloittaa kyllä muiden kanssa vertailua melkoisesti.
Joo. Tässäkin tietty se, että se lämpötila olisi aina sama tekisi ongelmasta sisäisessä mittauksessa luultavsti melko pienen. Vertailukelvottomia lukuja muiden kanssa toki saattaa saada.
Eipä tota hyvin voine lopullisesti kokeilla muuten kuin, että ostaisi molemmat.
Täytyy kyllä myöntää, että pelkän brix-numeron tietäminen ei ainakaan itseäni kiinnosta niin paljon, että olisin valmis näkemään sen eteen vaivaa. Tietenkin voi sitten todeta että "öh joo, tässä nyt on brix vaikka 7 kun taas tässä jotain muuta" mutta kyllä imo syy mittausten tekemiseen on saada joku käsitys siitä kuinka vahvaa kahvi on ja miten paljon kahvista on käytetty. Tds:n arvioiminen brixin perusteella on tietty suht yksinkertaista mutta sitten alkaa tarkkuuskin olla jo hieman kyseenalainen.
Lisäksi ton lämpötilan saaminen aina samaan pisteeseen on todennäköisesti mahdotonta.
Mutta tämä kaikki spekulointia ja kyllä 2000-luvun lopulla korjattiin monet batch brewit johtavuusmittareilla juomakelpoisiksi (vaikka se kärsivällisyyttä vaatikin)joten mistäs sitä ikinä tietää paljonko tosta on hyötyä. Varmaan ainakin jos on ihan metsässä, niin voi suurinpiirtein saada käsityksen siitä missä mennään. Jos taas tarvitaan apua esim. kypsymättömän paahdon tunnistamiseen tai terien laadun arvioimiseen niin en välttämättä odottaisi liikoja.
EDIT: Voisin kyllä kirjoitella atagosta vähän pidempääkin arvostelua koska siitä on tullut "toiselta puolelta" jonkin verran uteliaisuutta. Brewillen vaaka on muutaman käytön jälkeen "the bomb".