Tehdastakuu:
Asia on täysin yksiselitteinen. Virallinen maahantuoja vastaa tuotteen takuusta, jos tuote on ostettu EU:n alueelta. Nyt siis puhutaan valmistajan myöntämästä ns. tehdastakuusta.
Takuu itsessään ei ole automaattinen juttu. Millään laitteella ei ole takuuta, ellei takuuta ole erikseen myönnetty. Se on valmistajan tai myyjän vapaaehtoisesti tarjoama lisäetu kuluttajalle. Siihen saa silloin myös kytkeä erilaisia ehtoja - kunhan eivät estä tuotteiden vapaata liikkuvuutta.
Kun tuote on kerran laskettu liikkeelle EU:ssa, valmistajalla, tukkurilla tai kenelläkään muulla ei ole oikeuttaa vaikuttaa tai häiritä tuotteen liikkuvuutta EU:n alueella. Ei voida sanoa, että takuu on voimassa esim. Belgiassa, mutta jos laitteen kantaa sieltä Suomeen, takuuta ei ole.
Jos ostan laitteen ja siinä on mukana takuutodistus, maininta takuusta tai muuta vastaavaa, niin silloin laitteella on takuu. Takuuta ei voi jälkeenpäin evätä sillä verukkeella, että laite on myyty "liian halvalla". Pavonin toiminta onkin enemmän ns. määrähintajärjestelmän soveltamista (=tehdas yrittää määrätä seuraavan portaan ulosmyyntihinnan), mikä on ankarasti kiellettyä lähes kaikissa maissa. Siitä kun jää kiinni, niin häkki heilahtaa, sakoilla ei selviä.
Jos Rancilio ei myönnä takuuta yksittäisille kuluttajille, niin silloin laitteessa ei ole takuuta ja sillä siisti. Siis Rancilion vehkeissä ei ole takuuta, haloo!!! Jos jokin Rancilion myyjä myöntää takuun laitteelle, niin se on sitten ostajan ja myyjän välinen sopimus. Se koskee tottakai ainoastaan kyseistä ostajaa ja kyseistä myyjää.
Myyjän takuu:
Mutta, mutta. Tämä espressokilkkeiden kaupustelu on vähän oma juttunsa. Se on sitä sen takia, että eihän näillä koneilla mitään "oikeita" maahantuojia juurikaan ole. Kyseessähän ovat kaikesta huolimatta aivan marginaaliset ja tyhjänpäiväiset tuotteet. Kaikenkarvaiset harrastajat ja jobbarit ostavat laitteita ja kaupustelevat niitä milloin myymälässä, milloin netissä. Tämä ei poista valmistajan takuuvastuuta, mutta siitä valmistajan takuusta vastaa lähin virallinen maahantuoja, ei joku Suomessa laitteita kaupitteleva innokas yrittäjä.
Otetaan esimerkki: Saecon täysautomaateilla on Suomessa kaksi "maahantuojaa". Otin yhteyttä tehtaan asiakaspalveluun ja kysyin lähintä maahantuojaa. Vastaus tuli nopeasti: Lähin maahantuoja löytyy Etelä-Ruotsista. Siispä kumpikaan Saecoja tänne tuova yhtiö ei ole "virallinen" maahantuoja. Koska ollaan Suomessa, niin kumpikin näistä täkäläisistä firmoista lupaa hoitaa itse toimittamiensa koneiden takuuhuollot kuntoon. Se on hyvä asia, mutta ei auta muita Saecon omistajia. Jäi minulta Saeco ostamatta. Erään toisen kahvilaitteen "maahantuoja" kertoi, että "hän tuntee tehtaan huolto-osaston kaverit hyvin". En ostanut tätäkään härveliä...
Mutta tästä nähdään, että myös laitteen myyjä voi myöntää laitteelle takuun. Silloin asia on kuten Rancilion esimerkissä. Takuu on juuri tämän ostajan ja juuri tämän myyjän välinen asia. Muut myyjät eivät asiaa hoida. Hyvin suuri osa Suomessa myytävistä essokilkkeistä mahtuu tähän kategoriaan. Jos ostat liikkeestä, liike myös hoitaa takuun. Siis ottaa takuuriskin omaan piikkiinsä. Jos liike lopettaa toimintansa, ostaja on tyhjän päällä.
Nettikauppa:
Olen aiemmin kirjoitellut Kahvilasi.nettiin kriittisesti arvokkaiden laitteiden nettiostamisesta. Eteeni ei ole tullut asioita, jotka olisivat muuttaneet mielipidettäni. Jos netistä ostaa "halvalla" kamaa, millä ei ole VIRALLISTA maahantuontiorganisaatiota Suomessa, niin ostos saattaa tulla hyvin kalliiksi. Ostan itsekin netistä roinaa, mutta varmistan tuon maahantuonti- ja huoltoasian ensin.
Mitä pitää tehdä:
Jos oikea maahantuoja kieltäytyy ulkomailta ostetun laitteen takuukorjauksesta, niin kannattaa pyytää firmaa tutustumaan Kilpailuviraston tiedotteseen n:o 8 / 12.5.2006. Siinä kilpailuvirasto lätkäisi Nikonin täkäläiselle puljulle 300.000 euron uhkasakon, kun kieltäytyi takuuhuollosta kameroille, jotka Verkkokauppa.com oli tilannut myyntiin saksalaisesta tukusta. Ns. rinnakkaistuonnin turvaaminen on yksi EU:n periaatteista.
Jos tämä ei auta, niin sitten yhteys kuluttajaviranomaisiin.
Korostettakoon, että nyt puhuttiin takuusta. Normaali lakisääteinen kuluttajansuoja on sitten eri juttu.
cartman