En sitten tiedä onko nuo jauhatussäädön lukemat tässäkään myllyssä vertailukelpoisia toisten myllyjen kanssa, taitaa olla sen verran konekohtaisia ettei ehkä ole merkitystä muulla kuin sillä oman myllyn ja espressokoneen yhteistuloksella. Mutta eipä ole ilmeisesti sitten ainakaan näppäimet muuttuneet mihinkään, eikä siinä, tottumiskysymys kai sekin, sillä alkuun häiritsi enemmän mutta nykyään harvemmin enää tulee sellaisia turhautumisia niiden nappien kanssa.
Se täytyy kyllä vielä sanoa tuosta Quamarin säädöstä, että ne vajaat kymmenkunta eri papua joita olen tässä ehtinyt ajaa myllyn läpi eivät ole kyllä vaatineet kovin isoja muutoksia jauhatuskarkeuteen. Varmaan kaikki pavut ovat menneet kahden kokonaisen jauhatuspykälän sisään, eli jonnekin viiden ja seiskan väliin. Ehkäpä se Varion pienipykäläinen (ja hieman jälkikäteinen) säätö totutti siihen että tuli näperrettyä vähän turhankin helposti sitä karkeutta, mutta ihan jo oman mukavuudenhalun ja myös maunkin vuoksi Quamar päihittää Varion kyllä mennen tullen.