Moikka!
Ensinnäkin pahoitteluni kun en ole remonttikiireiden vuoksi ennättänyt osallistua keskusteluun. Nytkin täytyy naputtaa yömyöhällä aika pikaisesti. Pahoitteluni sekavuudesta, läiskin vain mielessäni pyörineet jutut peräkkäin tähän.
Muutama ehdotus / idea pohdiskeltavaksi:
- Maistelu näyttäisi nyt keskittyvän yhden papuseoksen ja annoskoon erojen etsimiseen mahdollisimman hyvällä resoluutiolla - jota ei kuitenkaan käytännössä kovin tarkaksi saada. Kannattaisikohan sittenkin vähentää resoluutiota ja lisätä parametreja? Siis kaksi annoskokoa, kaksi papulaatua tms.
Oma logiikkani menee jotakuinkin näin: Myllyt tuottavat ainakin jossain määrin erilaisen hiukkaskokojakauman. Tästä päättelen, että myös makueroja täytyy löytyä. Myllyt on kuitenkin suunniteltu toimimaan hyvin ainakin "standardiessolla" (mitä se sitten lieneekään
), joten veikkaisin että erot löytyvät todennäköisimmin hiukan sivummalta.
Näin kuluttajana ajattelen, että hienonhienojen makuerojen löytymistä kiinnostavampaa olisi tietää, onko jollain osa-alueella havaittavissa selkeitä eroja. Tyyliin mylly A toimii parhaiten pienillä ja B isoilla kahviannoksilla, C on tasaisen vahva ja D epävarmempi mutta kykeneväinen suurempaan vivahteikkuuteen. Tällainen infopaketti auttaisi paljonkin jos olisin nyt uutta myllyä ostamassa.
- Maistelutekniikasta: Foorumi lienee päätynyt pareittain maisteluun. Itse en ole niin kovin varma onko tämä sittenkään se paras tapa. Suulla kun on paha tapa saturoitua. Eka pari lienee helppo, toinenkin menee, mutta kolmannen ja neljännen kohdalla voi suu alkaa olla jo melkoisen rullalla. Esso on kuitenkin aika tiukkaa tavaraa.
Oma maistelutaustani on kymmenkunta aktiivista vuotta viinien (sokko)maistelua. Muistelen, että kesti useita vuosia oppia edes kohtalaiseksi rinnakkaismaistajaksi. Vaikka välillä söisi leipää tms, edellisen nesteen maku on väistämättä vielä suussa seuraavaa hörpätessä. Pienten vivahteiden löytäminen edellytti ikään kuin omien makuhermojen dynaamista uudelleenkalibrointia koko ajan maistelun edetessä. Mitä vahvemmat juomat, sen vaikeammaksi tämä käy.
Tarjoaisin vaihtoehdoksi sitä mitä jokainen meistä tekee joka päivä kotonaan: Peräkkäin maistelua. Siis maistellaan yksi shotti huolella, annetaan jälkimaun käydä koko litaniansa läpi ja täytellään sillä välin maistelupöytäkirjaa. Ja vasta sitten seuraava shotti kehiin.
Uskoisin että useimmat meistä kykenevät halutessaan vaivatta muistamaan yhden shotin makuprofiilin kohtalaisella tarkkuudella ainakin seuraavaan päivään asti. Emme me tarvitse rinnakkaismaistajaisia päättääksemme mistä pavuista / annoskoosta / uuttolämpötilasta / uuttosuhteesta eniten pidämme. Miksei sama prosessi toimisi myös titaanien taistossa?
Resoluutio ei ehkä tällä tavalla ole ihan niin hyvä, mutta tekniikka on paljon helpompi ja sallii myös parametriavaruuden laajentamisen räjäyttämättä shottimäärää käsiin. Pareittain maisteluun voidaan toki mennä tarvittaessa, mutta eikös tämmöinen karkean mittakaavan peruskartoitus olisi kuitenkin hyvä tehdä ensin? Jos keskitymme kaikki vain yhteen kärpäseen, voi se vieressä tallustava härkänen jäädä kokonaan huomaamatta!
- Yksi parametri, jonka kovasti haluaisin testata on kahvin keittäminen pressopannulla. Toivottavasti tälle on aikaa, päädyttiin essopuolella mihin tahansa. Uskoisin presso-ominaisuuksien kiinnostavan muitakin kuin minua. Versalla jauhettu presso on ainakin omasta mielestäni aika huikean makuista, mutta paha mennä väittämään mitään ilman mitään vertailupohjaa! (Varusteista: Minulta löytyy yksi pieni Bodum travel press, voin tuoda jos tarvitaan. Yksi pieni mukillinen kahvia per mylly riittänee maisteluun mainiosti - ?)
- Maisteluparametreista: Minusta tuntuu että jos kirjaamme maut ylös vain hyvää-pahaa -asteikolla, jää maistelun informaatioarvo aika köykäiseksi. Viininmaistajaisissa saatetaan ehkä lopuksi kirjata ylös mikä pullo sai parhaat pisteet, mutta homman varsinainen suola on eri makujen profilointi assosiaatioiden avulla. Sama juttu ruoissa. Miksemme siis kahviakin maistellessa kirjaisi ylös joitakin mieleen tulevia assosiaatioita. Kuten esim:
Hapokkuus
Makeus
Karvaus
(perusmauista suolainen ja umami voitaneen unohtaa - ?)
Paksu/ohut
Öljyinen
Suklainen
Hedelmäinen
Marjamainen
Rusinainen
Pitkä / lyhyt (jälkimaku)
Selkeä / samea
Voimakas / lempeä
Napakka / pliisu
Puumainen
jne. Viini-ihmisethän puhuvat sujuvasti kissanpissasta ja sikarilaatikoista. (Oma suosikkini on kyllä edelleenkin "puolikaareva", peräisin jostain vanhasta tv-sketsistä
- Maistelupöytäkirjat saattaisi kannattaa printata etukäteen. Yksi A4 per shotti, sisältäen perusmakuprofiilin (A a x b B, tms pisteytys, muutamille parametreille), mahdollisesti muutama yllä olevan kaltainen sana muistin tueksi ja ruksiteltavaksi. Ja tietenkin vapaata kommenttitilaa.
- Suun nollaamiseen (sen verran kuin se on mahdollista) olisi hyvä olla jotain mutusteltavaa. Vaalea leipä varmaan toimii ihan hyvin? (Viineissä usein mainittu klassikko on kypsä päärynä, mutta täytyy sanoa etten ole koskaan nähnyt kenenkään sitä tositoimissa käyttävän.)
Lisäksi pieni mutusteltava estää raatia tuupertumasta kesken urakan
- Sylkykuppi on mainettaan parempi juttu. Mikä tahansa muki käy. Kofeiinipölly ei tue keskittymistä sen enempää kuin humalatilakaan.
- Teme, arveletko tarvitsevasi etukäteistreeniä Versan keskikraaterin kanssa? Oma läpyskätekniikkani (kuvailta Versaketjussa) on melko idioottivarma mutta voi olla vähän turhan hidas tähän tarkoitukseen. Olen ensi pe jo töissä, mutta voin yrittää tulla mahd. aikaiseen jos tarvitaan.
- Raadin kokoonpanosta: En halua väkisin ängetä maistelijaksi (kahvin suhteen minulla ei ole vielä kovinkaan paljon kokemusta), mutta toivottavasti kuitenkin kahvia on mahdollista päästä maistamaan
- Kuluista: Tasataan osallistujien kesken?
Siinäpä päällimmäiset - ja uudelleen, anteeksi kun ehdin mukaan vasta nyt.
Vipe