Ensikertalainen ilmoittautuu. Varmaan esittelyketjukin täällä on olemassa, mutta pikaiset kuulumiset tähän. Kahvia on tullut aikanaan juotua enemmänkin, parhaimmillaan pari MoccaMaster-pannullista päivään. Puruina mitä marketista saa, eli ei kauheasti ole tullut kiinnitettyä huomiota. Mitä nyt väliin tummapaahtoista Presidenttiä.
Pidemmän aikaa
olin miettinyt, että onko kaikki kahvi muka "pahanmakuista" vai voisinko minä tehdä asialle mitään. Reilu kuukausi takaperin sitten tein. Ostin kokeeksi AeroPressin. Muutama kymppi ei ole paha investointi, jos kahvi oikeasti alkaa maistumaan. Siis muullekin kuin pahalle.
Tuota ostosta en ole katunut. Ekana iltana tekaisin kokeeksi MoccaMasterilla pari kupillista ja suodatinjauhatuksella jonkin ohjeen mukaan AeroPressillä kaveriksi. Yllätys oli aika iso, samat raaka-aineet ja niin erilainen maku. Kitkeryys oli poissa kahvi maistui muutenkin kevyemmältä ja raikkaammalta. Eikä suuhun jäänyt kitkerää jälkimakua.
Tuon jälkeen olen saanut myllyn lahjaksi (täälläkin keskuteltu Krups GVX-2) sekä ostanut papuja (marketista). Todella paljon yllätyin myös siitä, että Presidentin tumma on papujauhatuksena niinkin erimakuista. Lisäksi kaapissa odottaa teräksinen mokkapannu harjoittelijaa. Vaimo huokaakin, että nämä mun innostukset menee aina niin pitkälle. Minkäs teet.
Mutta vielä AeroPressistä. Tällä hetkellä vakiintunut valmistus minulla on seuraava:
- Käännetty valmistus
- Kasteltu suodatin
- 14 tai 16 grammaa aavistuksen suodatinkarkeutta hienompaa kahvia
- ajastin käyntiin ja vettä ykköseen asti (n. 1,5 desiä)
- sekoitus lopetetaan 15s kohdalla
- Kahvi puristus 60 s kohdalla
Nuo grammamäärät vaikuttavat todella paljon kahvin makuun. Veden lämpöä en ole vielä mitannut. Kattilassa kiehunut astiaan kaadettu vesi ehtii jäähtyä jonkun 30 sekuntia, ennen kuin kaadan sen AeroPressiin.
Sanottakoon vielä, että Krupsin suihkuturbiinimaisesta äänestä johtuen olen aamukahvini vielä
keittänyt tehnyt normaalilla suodatinkahvilla. Tuota menee vielä yhden paketin verran, sitten ne loppuu meiltä. Todennäköisesti kokonaan. Pitäisi vain keksiä hyvä tapa tehdä aamukahvitkin noista pavuista. Ja varmaan pitää töihin ruveta kuskaamaan tuota AeroPressiä, on nimittäin kahvin juonti sen verran tapa töissä. Ja kahden pannun MoccaMaster + 10 eri keittäjää kahville tekevät kahvin mausta vähän lottoarvonnan tapaisen. Ikinä ei saa päävoittoa.
No tästä nyt tuli aavistuksen pitkä ensiviesti, ehkä menen opettelemaan tuota mokkapannua.