Ajatus turkkilaisesta kahvista hyvänä makujen erottelijana on myös aika outo. Jos ette usko niin kokeilkaa...
Vaikka turkkilaisella itse paljon keittelen, en minäkään kehu sitä tähän keskustelun tarkoitukseen. Sehän on metodi, jossa kahvi kuohautetaan ja olitko se nyt Jiitee, jonka kanssa mittailimme noita kuohahduslämpötiloja. Kyllähän se pikkaisen kuumaksi kuohahtaa.
Minä kyllä pidän turkkilaisen mausta, joka taas johtuu tuosta jiiteen mainitsemasta Bodystä.
Mitä tulee kahvin rasvoihin (en ole mikään asiantuntija), niin eikös cuppingissa kahvi uuteta kupissa? Eli siinä ei ainakaan kavahdeta noita rasvoja. Ja itse kyllä harrastan sitä, että uutan alkuperämaa tai tilakahvit silloin tällöin kuppiin suoraan. Minusta se on myös hyvä tapa keittää, jos haluaa kunnolla maistella papua. Varsinaista cuppingia en ole harrastanut.
Mutta pitää kokeilla suodatinkeittelyä gramma-annostelulla. Ennakkoluuloissani saattaa olla kyse myös siitä, että vaimo käyttää ihan mittalusikkaa annosteluun. Useimmitin herkät alkuperäpavut ovat suorastaan laihoja maultaan.
Kolmas ajatus mikä tähän liittyy on tottumus. Eikö hifisteistäkin ole tutkittu, että harrastajat arvostavat äänenlaatua, johon ovat tottuneet. Ei kai maussakaan ole objektiivista oikeaa totuutta? Maistelijakin voi arvostaa omalle keittotavalleen tyypillistä makuprofiilia. Mielestäni kyse ei ole siitä, että arvostaisin pelkästään bodyä...kyllä tarkoitin maulla nimenomaan monipuolisia vivahteita.
Voisiko olla niin, että eri uuttometodeilla korostuvat papujen eri puolet? Toisessa jää jotain puuttumaan ja toisessa joku korostuu liikaa. Nyt vertaan nimenomaan paperisuodatinta ja pressoa. Espresso ja turkkilainen eivät ole tässä mielessä parhaita metodeja.
Vielä yksi asia tuli mieleen. Onhan ihmisten makuaistimuskin hyvin yksilöllinen. Toiselle miellyttävä maku voi olla toisesta liian hapan tai kitkerä. Nämä ovat hyvin yksilöllisiä ominaisuuksia ja sekin voi vaikuttaa siihen mihin päätyy hyvänä uuttometodina.