Valurautapannuja pitkään hifistelleenä sanoisin, että pannut ovat pinnoittamattomina ikuisia ja erinomaisia. Aluksi kannattaa tehdä kolmeen kertaan rasvapoltto. Sen jälkeen pannu todellakin vain paranee käytössä, ollen lopulta kuin teflonpannu, tosin öljyä joutuu aina käyttämään. Ylläpito ei vaadi mitään toimenpiteitä. Käytön jälkeen huuhtelee ja pesee puhtaaksi (hyvä myös pyyhkiä kuivaksi). Jos on vähän jotain jämähtänyt särsseleitä tehdessä, niin vettä pannuun ja liedellä kuumennus, sen jälkeen paistolastalla reipas skrabailu ja tiskiharjalla loput, puhdasta tulee aina ja aikaa menee minuutti.
Happamia ruoka-aineita kannattaa välttää, ne syö pannuun kehittyneen pinnoitteen nopeaesti. Eli tomaatit ja sitrukset teräskattilaan, ei valurautapannulle.
Suurin etu valurautapannussa on sen lämmönvarauskyky. Esim. pihviä kun paistaa, niin ei paljon pannu jäähdy kun lätkäsee pihvin siihen ja liha todellakin ruskistuu, jos haluaa ruskistaa. Muita etuja on kemikaalittomuus ja se ikuinen käyttöikä. Minulla on varmaan joskus vähän sotien jälkeen tehtyjä pannuja käytössä, ovat parempia kuin mikään pannu kaupassa kun on kunnon pinnoite kehittynyt niihin.
Jos on vähän huono pinnoite pannussa, niin erikoisesti kanalla on taipumusta tarttua pannuun. Sitä voi ehkäistä laittamalla kanan pannulle vasta kun pannu on tosikuuma, niin ei tarraa kiinni kun vielä antaa kanalle liikettä lastalla. Arvelisin, että ihmisten huonot kokemukset valurautapannusta johtuvat ala-arvoisesta pinnoitteesta, laiskuudesta ja liian kylmästä pannusta.