Ristretto
Kahvikeskustelu => Muu kahviaiheinen keskustelu => Aiheen aloitti: nasse - Toukokuu 19, 2010, 12:11:17 ip
-
Helsingin Kallio on kohta saamassa kahvilatulokkaan, jossa ainakin esitietojen mukaan kahvin pitäisi olla pääosassa.
Kahvila Sävy (http://www.kahvilasavy.fi/)
Itse pääsin tarkastamaan paikkoja etukäteen ja maistamaan paria kahviakin, työtä vastaan tosin. Sisällä hommaa vielä näytti olevan, mutta yllätyksenä itselleni tuli, että ko. paikasta saa jo ensi viikonloppuna esimakua Kallio Kukkii -tapahtumassa. Viikonloppuna kahvila toimii jalkakäytävällä ja tarjolla ilmeisesti espressopohjaisia juomia vanhalla Elektran hx:llä ja suodatinkahvia jollain isolla Fetcolla. Kahveina Turun Kahvipaahtimon tuotteita.
Itse sisäkahvilassa koneena kuulemma tulee toimimaan neligruppoinen PIDattu FB-70, myllyinä näytti olevan pari Anfimia ja pienen pojan kokoinen Ditting.
(Vaikka teksti mainokselta vaikuttaakin, ei itselläni ole penniäkään kiinni koko hommassa. Omistajat kyllä tunnen, tuskin olisin muuten sisään päässyt remontin tukkeeksi. Toivon tosin, että homma alkaa pyöriä hyvin, ihan yleisen kahvin tason sekä omistajien kannalta.)
Loppuun parit eilen napatut kuvat.
(http://users.utu.fi/ttsauk/uutto.jpg)
(http://users.utu.fi/ttsauk/ditting.jpg)
-
Niin ahkerasti ovat järjestäneet tätä minun nimikkofestaria, että pitäisiköhän sitä tänä vuonna ihan osallistuakin. Kun olisi hyvää kahviakin tarjolla.
-
Odottelen itsekin innolla tuon kahvilan avaamista - työpaikkakin kun sijaitsee noin 300 metrin päässä...
T. Teme
-
Paikka joka on tunnettu olutkuppiloistaan jne. saakin rinnalleen
laadukkaan kaffilan, hienoa! ja tsemppiä yrittäjille!
-
Juu,
Onnea vaan yritykseen.
Olen putkiremonttievakossa siinä miltei naapurissa. Kävinkin jo viime viikonlopulla rynkyttämässä ovea. Fillareita näytti olevan edustalla, mutta en rohjennut koputtaa ikkunaan (ei olisi kannattanutkaan, kun olisi joutunut töihin)...
Koska onkaan avajaiset?
O.K.
-
Fillareita näytti olevan edustalla, mutta en rohjennut koputtaa ikkunaan (ei olisi kannattanutkaan, kun olisi joutunut töihin)...
Koska onkaan avajaiset?
Jos tarkoitat sitä keltaista jopoa ja jotain muuta fillaria, niin ne ei eivät (onneksi) ole meidän vaan luultavimmin jonkun talossa asuvan. Viikonloppuna ei kauheasti oltu kahvilalla, mutta jos ovi on auki, niin tule ihmeessä kurkkaamaan sisälle.
Sisälle kurkkaus luultavasti paljastaa, ettei avajaisia ihan vielä pääse viettämään... Mutta toivottavasti kesäkuun lopulla/heinäkuun alussa olisi avajaiset.
-Mikko-
-
Kävin tänään enkä muista koska viimeksi olisin saanut yhtä paljon vastinetta kolikoilleni.
-
Hyviä uutisia, näitä todellisia laatukahviloita ei Helsingissä liikaa ole! Onko kahvilan tarkoitus olla auki heti aamusta? Itse voisin ainakin helposti kuvitella hakevani laatushotin jos toisenkin matkalla viereiseen työpaikkaan, "pahimpien" aamujen sijoittuessa varttia vaille kahdeksan nurkille.
-
Onko kahvilan tarkoitus olla auki heti aamusta?
Kunhan saamme kahvilan ihan oikeasti avattua, niin tarkoituksena on avata puoli kahdeksan maissa.
-Mikko-
-
Saatteko muuten laittaa ulos paria tuolia ja pöytää, jos tulee vaikka lastenrattaiden kanssa asioimaan?
-
Saatteko muuten laittaa ulos paria tuolia ja pöytää, jos tulee vaikka lastenrattaiden kanssa asioimaan?
Ei olla vielä haettu lupia, mutta taloyhtiön puolesta asia kuulemma sopii. Eli luultavimmin saadaan pari pöytää ja muutama tuoli pihalle.
-Mikko-
-
Mikä tilanne. Lähden alkuviikoksi etelän retkelle. Joko pääsee kahvittelemaan?
-
Mikä tilanne. Lähden alkuviikoksi etelän retkelle. Joko pääsee kahvittelemaan?
Remontti on edelleen kesken :( Vanhasta tilasta löytyy aina kaikkia työtä hidastavia ylläreitä kun alkaa kaivelemaan. Mutta kyllä se siitä valmistuu, seinä- ja kattomaalit on hankittu ja toivottavasti päästään tällä viikolla maalaushommiin.
-Mikko-
-
Kohtalaisen hyvää julkisuutta tänään HS kaupunki sivulla.
-
Jep. Toivottavasti kuva ei ollut ihan tuore ;) Tai kai tosta kuukaudessa kahvila saadaan? :)
-
Jep. Toivottavasti kuva ei ollut ihan tuore ;) Tai kai tosta kuukaudessa kahvila saadaan? :)
Kuva on torstailta :) Tosin kuvaaja onnistui vangitsemaan remontin karmeuden todellisuutta tehokkaammin. Nyt on katto maalattu ja vessa remontoitu, joten kyllä se siitä valmistuu...
-Mikko-
-
Nyt on katto maalattu ja vessa remontoitu, joten kyllä se siitä valmistuu...
Miksi vessaan tarvittiin kaksi ovea? Ja ovatko hygieniasyiden edellyttämät kolme lavuaaria jollain tapaa dedikoituja? :)
-
Miksi vessaan tarvittiin kaksi ovea? Ja ovatko hygieniasyiden edellyttämät kolme lavuaaria jollain tapaa dedikoituja? :)
Hygieniavaatimusten mukaan wc:n tulee sijaita kahden oven takana, älä kysy miksi... Lavuaareja tarvitaan:- Käsienpesua varten
- Ruoka-aineita varten
- Tiskien esipesua varten, tätä ei kuulemma meiltä vaadita koska tiskikone on tyyppiä "puhdasvesikone"
- Siivouskomerossa tietysti pitää olla oma kaatoallas ja hana + paikka johon mopit ripustaa kuivumaan (mielellään sellainen johon mahtuu siivouskärry)
- Ja viimeisimpänä listassa vessan lavuaari+hana, jossa hanan tulee olla kosketusvapaa koska wc on yhteiskäytössä henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa.
Nämäkin asiat periaatteessa ovat sellaisia joiden pitäisi mennä samoilla perusteilla Eu:n laajuisesti.
-Mikko-
-
Mitenkäs kahvilaprojekti edistyy? Viimeksi kun ohimennessä kurkin sisään oli tiski jo työn alla ja La Marzocco sen päällä...
T. Teme
-
Mitenkäs kahvilaprojekti edistyy? Viimeksi kun ohimennessä kurkin sisään oli tiski jo työn alla ja La Marzocco sen päällä...
T. Teme
Tiskit alkaa täällä muodostumaan ja lavuaaritkin on paikollaan. Marzocco ei itseasiassa vielä ole paikoillaan, fb70:sen takakuori on näyteikkunakoristeena hämäämässä vain :) Kyllä tää tästä (toivottavasti) parissa viikossa nousee valmiiksi.
Hario-lähetys tuli vähän pahaan rakoon keskelle remppaa, joten pahvilaatikoita on vähän joka välissä. Mutta ovet ollaan pidetty aina avoinna kun ollaan paikalla, joten tervetuloa katsastamaan miltä täällä näyttää.
-Mikko-
-
Olisko tästä jotain statuspäivitystä?
-
Olisko tästä jotain statuspäivitystä?
Aikatauluja en uskalla enää antaa ollenkaan. Tilanne on tällä hetkellä lupateknisesti lähestulkoon alkutekijöissään johtuen siitä, että taloyhtiön asettama suunnittelija oli käytännössä jättänyt suurista puheistaan huolimatta kaiken suunnittelun/lupahakemisen tekemättä.
Nyt on vastaava suunnittelija vaihtunut ja homma tuntuisi etenevän...
-Mikko-
-
Tsemppiä, älkää antako byrokratian lannistaa. Kyllä hyvää jaksaa odottaa!
-
Täälläkin odotellaan kovasti laatukahvia duunipaikan nurkille ;D
-
Pikkulinnut laulaa:
http://cafesaren.wordpress.com/2010/11/05/prologi/ (http://cafesaren.wordpress.com/2010/11/05/prologi/)
Pahus kun ei pääse tiistaina irtoamaan Turusta :)
*tsirp tsirp*
-
Pitäisikö järjestää Ristreton "yhteisrynnäkkö" johonkin aikaan? Itse varmaan töiden jälkeen voisin piipahtaa.
-
Itse en taida pystyä sopimaan mitään tarkkaa aikaa rynnäkölle, mutta kyllä sitä jossain välissä tuolla on käytävä heti tiistaina.
-
Mukavia uutisia. Itse olen reissussa ulkomailla ti ja ke, eli en ainakaan noina päivinä ehdi mukaan rynnäköimään. Myöhemmin viikolla kuitenkin. Mitkäs aukioloajat kahvilalle tulee?
T. Teme
-
Näin kertovat blogissa:
Varsinainen kertomus Kahvila Sävyn toiminnasta ja sen asiakkaista alkaa pian, tiistaina 9.11.2010, kun ovet aukeavat aamulla klo 7.30. Samaan aikaan tulemme jatkossa avaamaan joka arkiaamu, ja kahvia saa arkisin klo 18 asti. Viikonloput olemme ainakin toistaiseksi suljettuna.
-
Kävin työmatkalla piipahtamassa Sävyssä. Paikka vaikutti oikein viihtyisältä, ja mikä tärkeintä kahvi oli hyvää. Harmitti, kun ei tullut käteistä mukaan ja korttimaksulaitteet eivät vielä pelanneet, mutta onneksi Mikko tarjosi ensimmäiselle asiakkaalle ilmaiseksi. Mielellään olisi toimintaa silti tukenutkin. No, ensi kerralla. Täytynee joku päivä töiden jälkeen piipahtaa ajan kanssa, niin on paremmin aikaa katsella ympärilleenkin.
-
Harmitti, kun ei tullut käteistä mukaan ja korttimaksulaitteet eivät vielä pelanneet.
Nyt toimii toimii korttiostotkin :)
-Mikko-
-
Mikko, olikos teillä papumyyntiä? Ilmeisesti Turun tuotteita tarjoatte itse?
-
Mikko, olikos teillä papumyyntiä? Ilmeisesti Turun tuotteita tarjoatte itse?
Periaatteessa joo. Käytännössä saamme vasta torstaina pikkupusseihin pakattuja kahveja Turusta. Nyt on hyllyssä pienissä pusseissa ainoastaan kaksi pussia espressoa.
-Mikko-
-
Piipahdettua tuli ja mieleen jäi oikein myönteinen kokemus.Tsemppiä!
-
Minäkin kävin iltapäivällä piipahtamassa, oikein mukava ja leppoisa vaikutelma jäi. Hörpsimäni cappuccino oli myös oikein maukas.
-
Itse olin ennakkoensi-illassa ja torstaina menen taas uudestaan. Odotan innolla kuten aina.
-
Minäkin kävin paikan päällä turinoimassa ja toteamassa kahvit mainioiksi.
Hyvin tuntuu puskaradio toimivan, kun pikkuvelikin osasi varmistaa, että tiesin Sävyn aukeavan eilen ensimmäistä kertaa.
-
Minäkin kävin paikan päällä turinoimassa ja toteamassa kahvit mainioiksi.
Kuten myös. Alkaa pian käydä istumapaikat ahtaiksi :)
-
Jos Helsingin pantin huutokaupassa olisi keittimiä, niin tuolla voisi käydä samalla istuksimassa, kun on ihan liki. ;-)
-
Hienoa. Joulukuun alussa tulen keikalle viikoksi - joten silloin pääsee piipahtamaan.
-
Eikö kukaan kahvinörtti ole kuvia saanut otettua?
Itse en paikanpäälle pääse ennen joulukuun puoliväliä (jolloin on ilmeisesti joku RBF -> sekään ei onnistu) ja mielelläni näkisin kuvia ko. paikasta. Satunnaiset ja huonot facebook/twitter-kuvat ei paljon lämmitä :(.
Eikö jokaiseen kunnon kahvilakäyntiin kuitenkin sisälly uuttojen, koneiden, paikan ja baristan järkkärillä kuvaamista?
-
Minun piti ottaa kuvia, mutta unohdin...
-
Minun piti ottaa kuvia, mutta unohdin...
:( Kiitos kuitenkin ajatuksesta.
-
Eikö kukaan kahvinörtti ole kuvia saanut otettua?
Itse en paikanpäälle pääse ennen joulukuun puoliväliä (jolloin on ilmeisesti joku RBF -> sekään ei onnistu) ja mielelläni näkisin kuvia ko. paikasta. Satunnaiset ja huonot facebook/twitter-kuvat ei paljon lämmitä :(.
Eikö jokaiseen kunnon kahvilakäyntiin kuitenkin sisälly uuttojen, koneiden, paikan ja baristan järkkärillä kuvaamista?
Pistin flikriini (http://www.flickr.com/photos/thecatinside/) kuvia muutamalta Sävy-visiitiltä (joiden tosin luulin jo olevan siellä). Kuvat on otettu kunnon kahvilakäynnin hengessä järjestelmäkameralla ja myöskin etikettitietoisesti ovat tasoltaan juuri tuota huono ja satunnainen facebook/twitter-sarjaa. Mut hei parempi kuin ei mittää eiks ni.
-
Pistin flikriini (http://www.flickr.com/photos/thecatinside/) kuvia muutamalta Sävy-visiitiltä (joiden tosin luulin jo olevan siellä). Kuvat on otettu kunnon kahvilakäynnin hengessä järjestelmäkameralla ja myöskin etikettitietoisesti ovat tasoltaan juuri tuota huono ja satunnainen facebook/twitter-sarjaa. Mut hei parempi kuin ei mittää eiks ni.
Kiitos etiketistä ja kuvista. Satunnaisella ja "huonolla" viittasin omistajan ottamien kuvien vähyyteen inttervepissä, en niinkään muiden hlöiden otoksiin.
ps. Kovin on alkoholipainotteista tuo kuvasaldo, kuuluuko sekin kahvila-etikettiin? En tiennytkään, että Sävyssä myydään myös tuota Kallion eliksiiriä?
-
Kiitos etiketistä ja kuvista. Satunnaisella ja "huonolla" viittasin omistajan ottamien kuvien vähyyteen inttervepissä, en niinkään muiden hlöiden otoksiin.
:)
Henk. koht. tähtään just Vice-lehti tyylisesti "satunnaisiin ja huonoihin" kuviin, niissä on luonnetta.
Noi "painotteiset kuvat" on otettu ennen avaamista, toiset taas heti avaamisen jälkeen.
-
Hesarin Nyt-liitteessä oli kehuttu Sävyä. Hyvää näkyvyyttä.
-
Hesarin Nyt-liitteessä oli kehuttu Sävyä. Hyvää näkyvyyttä.
Joku voinee hieman kuvailla mitä artikkelissa sanottiin?
-
Joku voinee hieman kuvailla mitä artikkelissa sanottiin?
Mukavan makuista kahvia, kivat ja söpöt leivonnaiset. Asiakaspaikkoja hieman vähän. Ristorettossa kannustettu, mutta asiakaskunta koostuu tavallisista ihmisistä, ei niinkään kahvinörteistä. Saa papuja ja kahvitilpehööriä.
-
Mukavan makuista kahvia
Eipäs vaan "kunnollista lattea" :o ::)... hohhoijjaa. Laatukahvista ei puhettakaan. Eipä tarvinnu arvata oliko naistoimittaja asialla...
Mutta joo, lyhyt artikkeli, ei mitään "in depth" läppää.
-
Eipäs vaan "kunnollista lattea" :o ::)... hohhoijjaa. Laatukahvista ei puhettakaan. Eipä tarvinnu arvata oliko naistoimittaja asialla...
Mutta joo, lyhyt artikkeli, ei mitään "in depth" läppää.
Olihan tuo hieman "latte-painotteinen". Siltikin itse olen kyllä oikein tyytyväinen että kahvilan ollessa kyseessä toimittaja keskittyi kahvin makuun eikä oheistarjottaviin, miljööseen, sijaintiin yms. kuten yleensä kahvilajuttujen suhteen on tapana tehdä.
Itseäni hieman ihmetytti toimittajan hirmuinen kiinnostus laitteiden teknisiä ominaisuuksia kohtaan...no kerroin mikä kone on käytössä, mutta sanoin ettei pelkällä huippukoneella saa hyvää kahvia aikaiseksi vaan se on melkeinpä täysin baristasta ja käytetyistä kahveista kiinni.
-Mikko-
-
Olin itsekin aika kiinnostunut tekniikasta, kun jutun kuvaa katsoin. Kahvaa oli niin pirustas tirrattavana pienessä kuvassa: 4 peräsin.
Ei ihan pikkukone.