Tervehdys foorumille ekan postauksen myötä. Olen tässä jo pitkään pohtinut espressokoneen hankkimista ja nyt voisi olla sen aika. Aiemmin olen italialaistyyppiset kahvini vääntänyt mutteripannulla ja maitovispilällä. Nyt tekisi mieli saada juomakelpoista espressoakin kotona. Mutteripannun kanssa olen tehnyt vain cappuccinoa.
Täysautomaatit hylkäsin kovan hinnan ja yleisesti moititun tuloksen takia. Nyt mielessä olisi edullinen puoliautomaatti. Koska en tiedä kuinka paljon touhusta innostun, niin ajattelin kohtuullisen edullisella kokoonpanolla lähteä liikkelle. Otsikonmukainen Kenwood olisi ajatuksissa. Tässä toki on paineisetettu filtteri ja thermoblock joten huipputuloksiin ei varmaan päästä. Jostain luin, että olisi DeLonghin tekemä tuo kone.
Mitä mieltä foorumilaiset ovat
Kenwoodista aloittelijalle? Kumppaniksi löytyisi valmiina Krupsin GVX242 mylly, jota olen käyttänyt Moccamasterin kanssa. Pärjäisikö tuolla alkuun?
Olen myös miettinyt, että pitäisikö samantien sijoittaa edulliseen boilerikoneeseen paineistamattomalla filtterillä. Aloittelijalle tosin voi olla aika haastavaa saada sellaisella siedettävää juotavaa.
Osaisiko joku ehdottaa sopivaa Suomessa saatavilla olevaa boilerikonetta? Hintaluokkahan pompahtaa varmaan kuitenkin reilusti.