Tässä vähän lisää annoskokeiluja. Aiempien kokeilujen tulos siis oli, että maussa on pieni mutta ei mitenkään merkittävä ero, ja hyvän shotin aikaansaaminen vaikeutuu jonkun verran - paksu kakku käyttäytyy paremmin.
Minulla oli tässä satsi HasBeanin brasilialaista perfetto blendia, joka HB:lle tyypilliseen tapaan oli paahdettu hyvin vaaleaksi. Kuvauksen perusteella sen pitäisi tuottaa suklaamainen ja poikkeuksellinen makea espresso.
En kuitenkaan meinannut saada siitä kunnollista kahvia millään. Lopputulos oli joko liian hapokasta tai liian karvasta uuttolämmön säädöstä riippuen. Kaikki vaikutti olevan kohdallaan: uutot näyttivät nakussa hyvältä jne. Normaalisti annostelen fillterin täyteen ja tasaan reunaan. Nyt päätin kuitenkin taas kokeilla pienempää satsia.
Tein yhden shotin muuten normaalilla tavalla, mutta pienensin annostusta ja hienonsin jauhatusta vastaavasti. Hyvin karkea arvioni on, että annos saattaisi olla melkolailla se "oikeaoppinen" 14 g, kun täydellä filtterillä annoskoko on noin 18 g. Toki nämä riippuvat kahvista.
Tulos oli yllättävän positiivinen. Kahvi joka ainakin minun makunystyröissä tuntui lähinnä myrkyltä oli muuttunut ihan juotavaksi. Aika hapokasta se oli tosin yhä. Nostin uuttolämpöä pari astetta, jolloin hapokkuus leikkautui pois ja toinen shotti oli jo nautittava! Lisäksi tamppasin vahingossa sen aivan härkisti vinoon, joka tietysti näkyi uuton vesittymisenä, mutta silti lopputulos oli oikein kiva. Olisin muuten kipannut kakun pois, mutta tässä vaiheessa pavut loppuivat.
Näiden papujen kanssa siis saattoi todeta, että annostuksella on tosiaan merkitystä. Aiemmissa kokeiluissa minulla on ollut paljon tummempaa paahtoa, ja ero ei ollut ollenkaan niin suuri. Voisiko olla että vaaleat paahdot erityisesti kaipaisivat sitä 13-14 g satsia?