Meinasin jättää jo tän, mutta (ihan kuin columbo joka kääntyy ovella).
Otatko pavut pussista kaatamalla, vai mittalusikalla nostaen myllyyn ennen kuin jauhat? Ja jauhatko pienen määrän papua myllystä ensin läpi (vanha puru pois), ennen kuin jauhat tuon 20g kauhaan?
Vai siis hopperissa säilytys, ja siitä annostelijalla tai ajastimella ajettuna?
Hopperista jauhoin fiilispohjalta. Ei mulla mitään ajastimia myllyissä ole...
Mutta tietysti tähtimerkkien on syytä olla kohdallaan
Suostuisitko tekemään tämän valvotuissa oloissa? Käytätkö siis aina samaa papua vai meinaatko, että millä vaan pavulla pystyt samaan?
Joskus nyt täytyy vaan luottaa ihmisen sanaan. Jos lähtisin suunnittelemaan jotain suurta huijausyritystä, ehkä valitsisin aiheen jostain ihan muualta.
Jailbreakistahan oli tällä erää kyse, kuten jo mainitsin. Muista pavuista en tiedä, kun vain kahdesti olen kokeillut samaa.
Mutta onhan se mielenkiintoinen ilmiö, että jos joku onnistuu kaksi kertaa mittaamaan pavut lähes oikein (siis kumpikin tuloshan oli kaukana täydellisestä), niin kyllä siitä jotkut itselleen ongelmia ottavat
Se kertoo jo paljon enemmän luonteesta kuin se, että sattuuko annostelemaan kahvinsa kuinka tarkasti ilman apuvälineitä..
Nauttikaa ihmiset siitä kahvista.