Juu, teetä juodaan mielellään meilläkin, jos tosin vähän vaihtelevaan tahtiin.
Vihreä on ehdoton ykkönen. Jaappanin työmatkojen ansiosta olen täysin hurahtanut sikäläisiin teelaatuihin ja tuonkin niitä joka kerta tullessani. Hyvä mustakin toki kelpaa jos sellaista sattuu saamaan.
Emännän suurin herkku on macha latte. Macha on sitä kuuluisaa Japanilaista seremoniateetä, hienonhienoa pulveria joka sekoitetaan bambuvispilällä kuumaan veteen (yleensä 60 - 80 astetta, mitä parempaa sen pienempi lämpötila). Sellaisenaan sitä harvoin missään tarjotaan (paitsi luonnollisesti niissä seremonioissa), mutta sillä maustetaan jos jonkinmoisia keksejä, jäätelöitä yms herkkuja. Me teemme yleensä "lattea": Ensin "shotti" teetä ("crema" kuuluu sekin asiaan!) ja perään kuumaa maitoa ja maun mukaan sokeria. Nam. Tätä en tosin oppinut Japaninmatkalla, vaan Tampereella Marusekin Marjolta.
Arkiteenä käytämme yleensä banchaa, eli pieneksi silputtua vihreää teetä. Haudutus tyypillisesti ~80 astetta, 40 sekuntia. Toinen haudutus hiukan viileämpi ja 20 - 30 sekuntia. Perusbancha voi olla vähän mitäänsanomattoman makuista jopa Japanissa, mutta hitusen paremmat ovat hienon hedelmäisiä ja herkullisen kepeitä.
Helsingissä teen ystävän kannattaa ainakin piipahtaa Théhuoneella:
http://www.thehuone.com, Eerikinkatu 12. Jo ihan hyvien neuvojen takia.
Alla kuva macha lattesta. Pistäköön vihreämmäksi ken kykenee :-)
Vipe