- Missäs teetit tampperin ja paljonko maksoi?
Louhen Paja tekee mittatilaustamppereita. Katso foorumin "kaupalliset toimijat" -osiosta yhteystiedot.
- En ole ihan samanlaiseen tulokseen annoksesta päässyt. Jääkö sinulla yleensä uuton jälkeen "shower screenin" (mikä tuo on suomeksi) kuvio? Olen lukenut sen olevan huono merkki, joten olen pääosin päätynyt about 17,4g annokseen.
Itse asiassa pyrin saamaan kakun pintaan kevyen kuvan shower screenistä. Tällöin uuttovaiheessa paineistettu vesi ei pääse nostamaan kakkua/puruja irti korista, joka jälleen saattaisi avata teitä kanavoinnille.
Tuo ylipaineventtiilin avaamatta jättäminen olikin ihan mielenkiintoinen huomio, jota en ollut osannut edes ajatella. Itselläni on kanssa tuo 9,5 baria. Mitenkäs, pysyykö sinulla sitten esim 9 barissa koko uuton ajan, vai laskeeko se hiljalleen uuton aikana?
Pyrin säätämään jauhatuskarkeuden siten, että uuttopaine pysyy jotakuinkin yhdeksän barin tietämillä. Joskus paine saattaa uuton loppua kohti hieman laskea (8,5), mutta yleensä ei. Mikäli jauhatus on liian hieno, uutto "hakkaa" ylipaineventtiiliä vasten eikä se ainakaan paranna kahvin makua, koska vesimäärä suhteessa uuttoaikaan tuppaa jäämään pieneksi. Samoin, jos uuttopaine jää jonnekin kahdeksan barin tienoille, kielii se jauhatuksen olevan turhan karkea (mikäli kyse ei ole kanavoitumisesta).