Nyt on koepaahdot tehty poppareilla. Papuina Kaffan 3.2 espresso ja Monsooned malabar bibi plantation. Havaintoja:
Eltan koneessa tuntuu olevan liian suuri puhallusvoima ja pavut eivät halua pysyä koneessa. Isommalla erällä pavut tulevat ulos ja pienemmällä erällä myös. Paahdon edetessä papujen paino pienenee, joten papujen "lento-ominaisuudet" lisääntyvät myös.
Bifinetissä pavut pysyvät nätisti aisoissa ja vain muutamia papuja lentää teilleen paahdon aikana. Tuntuu kuitenkin, että Bifinetissä ei ole potkua ihan niin paljon kuin Eltassa. Molempien meteli on samaa luokkaa. Hiljaiset raksut jäävät kuulematta.
3.2 espresso onnistui erinomaisesti. Paahto on tasainen ja lopputuote, eli espresso todella maistuva! Paahdossa ongelmana oli aika vaimeat raksut, etenkin toiset. Lisäksi tuntui, että paahtoaika sai olla todella pitkä. Ensimmäiset raksut tulivat n.5-6min alusta, mutta toiset hyvin arvailemalla vasta jossain 15min kohdalla. Mites on? Paahdoin ulkona ja asteita +4c.
Malabarista luin sen verran, että on aika vaativa paahdettava. Päätin vain paahtaa hyvin tummaksi. Malabarissa raksut olivat selvät. Tämän paahdossa pitäisi kait lopussa iskeä lämmöllä, mutta mites popparilla isket? Non, paahdoin tämän melko tummaksi ja tuolla ne nyt jäähtyvät. Saas nähdä irtoaako mitään?
Pitäisi nyt vain papuja saada edukkaasti. Nuo ostamani pavut olivat 1,5kg ja 500g, jotka maksoivat yht.35€.
Edetään tästä. Mites muilla paahdot etenee?